Ilmakuva Uusikaupunki

Tutustu Uuteenkaupunkiin opastetuilla kierroksilla

Uudenkaupungin matkailuoppaat järjestävät tänäkin kesänä opastettuja kierroksia yhteistyössä kaupungin matkailutoimiston kanssa. Museoviraston mukaan Uusikaupunki on yksi parhaiten säilyneistä empiretyylin puukaupungeista Suomessa. Parhaiten puutalokaupungin monipuoliseen historiaan voi perehtyä auktorisoidun matkailuoppaan johdolla.

Heinäkuussa opastettuja kävelykierroksia on keskiviikkoiltapäivisin 3.7., 10.7.,17.7. ja 24.7. klo 14-15.30. Kierrokset lähtevät Pakkahuoneen vierassataman torilta ja paluu on samaan paikkaan, sopivasti iltatoritapahtumien alkuun. Crusell-viikolla kierroksia järjestetään lauantaina 27.7., perjantaina 2.8. ja lauantaina 3.8. klo 11-13. Keskiviikkona 31.7. kävelykierros tehdään rooliopastuksena porvarisrouva Sanni Winterin alias Riitta Kilkun seurassa. Nämäkin kierrokset lähtevät Pakkahuoneelta. Crusell-viikon kierroksilla pysähdytään torilla kuuntelemaan klo 12 järjestettävää torikonserttia, ”Päivän puhallusta". Lippu kävelykierroksille maksaa 5 euroa ja se maksetaan oppaalle paikan päällä.

Tiistaina 30.7. on mahdollista osallistua myös tunnin kestävälle opastetulle linja-autokierrokselle kaupungin keskusta-alueella. Lähtö on klo 13 linja-autoasemalta. 10 euron hintaiselle kierrokselle ilmoittaudutaan ennakkoon Yhteispalvelupiste Passariin, yhteispalvelu@uusikaupunki.fi tai p. 050 420 5260.

Opastuskierros on mielenkiintoinen aikamatka ja informaatiopaketti niin turisteille kuin alkuperäisille uusikaupunkilaisillekin.

Kävelykierroksia ja opastuksia järjestetään muina aikoina sopimuksen mukaan. Lisätietoja kierroksista saa Uudenkaupungin matkailutoimistosta puh. 050 420 5329.

 

Share:

facebook twitterbird