Eläinten vallankumous mainos

Teatteriryhmä Lentävä Lokki - Eläinten vallankumous

George Orwellin mestariteos:
Eläinten vallankumous

Lentävän Lokin Kesäteatterissa 1.7.-12.8.2020.

Dramatisointi ja ohjaus: Raija ja Pentti Nokkala
Puvustus. Mervi Lamminen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Olli Nokkala

Rooleissa:
Pentti Väisänen, Minna Bergström, Elias Ylävannesluoma, Tiina Viik, Tiina Erälinna,
Sanni Kulmala, Henrik Ilmanen, Pentti Nokkala ja Jukka Helova.

Ikäsuositus 12v.

Alkuperäisteoksen pohjalta toteutetaan reippaalla huumorilla ja musiikilla,lauluilla ja tansseilla rytmitetty esitys,jotta katsomossa olisi myös hauskaa. Silti teoksen vahva dramaattinen vaikuttavuus saa aikaan sen,että tämän esityksen nähtyään kukaan ei voi suhtautua eläimiin ja koko maailman vallankäyttäjiin enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Tässä klassikkotarinassa huonosti kohdellut eläimet haluavat keskenään täysin tasa-arvoisiksi ja ihminen ajetaan pois. Mutta äärimmäinen tasa-arvokin alkaa muuttua vähitellen niin, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Jotkut eläimet ovat mielestään viisaampia kuin muut ja heidän täytyy sen vuoksi johtaa muita. Nämä muita viisaammat siat alkavat muistuttaa yhä enemmän ihmistä.

George Orwell ( 1903-1950) on brittikirjailija, jonka maailmankuulun mestariteoksen tekijänoikeudet vapautuivat 2020 niin,että Orwellia voi nyt tehdä vapaammin noudattamatta tarkasti alkuperäisteoksen sanamuotoa ja sisältöä.

Orwellin ilkamoiva tarina kertoo siitä, kuinka herkästi monet alunperin hienot aatteet voivat muuttua vallan väärinkäytön seurauksena kauaksi alkuperäisestä tarkoitukestaan.Huonot johtajat voivat hetkessä kaataa kauan ja huolellisesti rakennetun järjestelmän. Voidaan myös katsoa tarinan
heijastavan tämän päivän tuotantoeläinkeskustelua tai taistelua eläinten oikeuksien puolesta ympäri maailmaa.

Esityspaikka: Lentävän Lokin kesäteatteri, Suukarintie 2, sisätilassa. Kaupunginlahden rannalla, Pakkahuoneen vierassatamasta merelle päin.
Katettu ja ilmastoitu tila meren rannalla. Puffetti ennen esitystä ja väliajalla.

Esitykset: ke 1.7. ti 7.7. ke 8.7. ti 14.7. ja ke 15.7. klo 19.
Su 2.8. klo 14, ti 4.8. klo 19, ke 5.8. klo 19, su 9.8. klo 14, ti 11.8. klo 19 ja ke 12.8. klo 19.
Liput: alkaen 16 € / 18 € (eläkeläinen, opiskelija, ryhmät).
Lippuvaraukset ja -myynti: Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10
puh. 050 420 5425, 050 420 5333.
Lippuja myös www.lippu.fi tai R-kioskeista.
www.lentavalokki.fi

Ryhmille voidaan järjestää tarvittaessa myös tilausnäytöksiä.

matkailu [at] uusikaupunki.fi

Jaa:

facebook twitterbird

Suukarintie 2, Uusikaupunki

Lentävän Lokin Kesäteatteri
Suukarintie 2 Uusikaupunki
(katettu ja ilmastoitu tila meren rannassa )