Minifarmi
Minifarmi

Minifarmi ja kukkamessut 18.-19.5.2019

Uudenkaupungin kesä avataan jälleen toukokuussa todellisella suurtapahtumalla. Nyt jo kuudetta kertaa järjestettävä Minifarmi & Kukkamessut tarjoaa kävijöilleen mielenkiintoisen kattauksen asiaa, juuri oikeaan aikaan aivan kevään kynnyksellä!

Minifarmi on kahtena viime vuotena rikkonut 10 000 kävijän rajapyykin ja pyrkiikin vuosi vuodelta järjestämään entistä vauhdikkaamman startin kesäkauteen. Koko lounaisrannikon kevään innostavin ja monipuolisin messutapahtuma järjestetään aivan idyllisen Uudenkaupungin ytimessä.

Paljon koettavaa, nähtävää ja ostettavaa – yhdellä lipulla

Ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi muodostunut ja merkittäväksi kauppapaikaksi kasvanut messuviikonloppu herättää huomiota monipuolisella tarjonnallaan.

– Minifarmi & Kukkamessut täydentävät hienosti toisiaan ja antavat oivan lähtökohdan kehittää kokonaisuutta vieläkin monipuolisemmaksi. Näin pystymme tarjoamaan vieraille varmasti ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan kokonaisuuden, näyttävät puitteet sekä kovatasoisen kattauksen yrityksiä ja palveluita. Ja mikä hienointa, kaikki yhdellä lipulla, iloitsee tapahtuman pääkoordinaattori Jarno Ihala.

Tapahtuman ajankohdaksi on vakiintunut kevät ja toukokuun loppu. Kevät on touhukasta aikaa, niin puutarhoissa, mökeillä, kuin yrityksissäkin. – Se on kaupanteon aikaa, kommentoi Ihala.

Kukkamessujen teema-alue on nostettu upeasti framille - suoraan pääportista avautuukin nyt hieno puutarhakokonaisuus ihastuttavine kukka-amppeleineen ja tuhansine taimineen.

Tapahtuman parhaat palat

Farmi on lapsiperheiden suosikki ja koko tapahtuman kohokohta. Farmilla tapaat ihastuttavat maatilan eläimet, pääset näkemään monipuolisia näytöksiä ja nauttimaan ihanasta tunnelmasta.

Rakentamisen alueelta löytyvät ratkaisut niin kodin-, mökin, kuin pihankin tarpeisiin sekä tuotteet ja palvelut kodin sisustamiseen.

Työkoneita löytyy niin ammattilaisille kuin kuluttajille, on pientä ja näppärää sekä suurta ja tehokasta.

Kukkamessujen alueelta löytyvät puolestaan ihanat kukat ja taimet sekä muut kasvit pihaan, puutarhaan ja parvekkeelle.

Innostava retkikohde

Minifarmi tarjoaa koko perheelle elämyksen, monipuolista ohjelmaa ja maaseudun rentoa fiilistä kaupunkiympäristössä. Messutapahtuma on myös oiva ryhmä- retkikohde, jossa huvi ja hyöty yhdistyvät niin ammattilaisten luennoissa kuin erilaisissa näytöksissäkin. Retken yhteydessä voi tutustua Uuteenkaupunkiin laajemminkin. Uudenkaupungin matkailutoimisto räätälöi ryhmille toiveita vastaavan paketin.

– Merellinen ja sympaattinen Uusikaupunki luo ihastuttavat puitteet onnistuneelle päivälle tai vaikka vauhdikkaalle viikonvaihteelle, Ihala kiteyttää.

 

info [at] minifarmi.fi

Jaa:

facebook twitterbird

Koulupolku 1, 23500 Uusikaupunki

Minifarmin asiakaspalvelu
Puh. 040 706 4000
info@minifarmi.fi

Avoinna:
18.5 klo 10–17

19.5 klo 10–16

Liput
Aikuiset 14 €

Lapset 3-15 v. 7 €

Perhelippu 33 €

Yli 10 hengen ryhmät (ennakkovarauksella) 10 €/hlö

www.minifarmi.fi