Kaupunginlahden talvimaisema

Viikon 6 loppuviikon tärpit kulttuurinnälkäisille

Tulevassa viikonvaihteessa on Uudessakaupungissa taas tarjolla monenmoista tarjontaa kulttuurinnälkäisille.  Tässä muutamia tärppejä tulevasta tarjonnasta. 


Sylvia1-1-650x276.jpg

Uudenkaupungin Teatterissa nähdään perjantaina 9.2. klo 19 menestysmusikaali ”Housut pois”. Tämä mukaansatempaava musikaalikomedia kertoo tavallisten työttömien miesten hulvattomasta selviytymistarinasta laman ahdingosta parkettien parrasvaloihin. Ja jos perjantai on huono päivä, on lauantaina 10.2. saman musikaalin päivänäytös klo 13. Teatteri- ja musiikkitarjonnalla jatketaan myös lauantai-iltana 10.2. klo 18, jolloin vuorossa on kamarimusikaali ”Sylvia, Tuija ja laulava patja”. Tässä hyväntuulisessa, hauskassa ja hyvät arvostelutkin saaneessa näytelmässä kuullaan Heli Laaksosen murrerunoja vähän uudella tavalla. Paikallinen musiikin ja kulttuurin monitoimimies Rauno Melos on säveltänyt musiikin Helin runoihin ja niitä lauletaan yksin, kaksin sekä pienen enkelikuoron voimin. 

antiikkikierros-2018.jpg

Kolmen antiikkiliikkeen yhteisessä tapahtumassa, Antiikkikierroksella voi tutustua eri antiikkiliikkeiden tarjontaan ja bongata alan nousevat trendit. Tapahtuman järjestävät jo 19. kerran Antiikki Klaara Lokalahdella sekä  Miantica ja Mööpeli Kalannissa. Antiikkiliikkeet ovat avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 10-17. Liikkeissä on molempina päivinä erilaisia tarjouksia, arvontaa ja kahvitarjoilu.

valmismainos.png

SuomiLoven jalanjäljissä järjestetään Uudessakaupungissa sunnuntaina 11.2. klo 15 oma paikallinen UkiLOVE –hyväntekeväisyyskonsertti. Kulttuurikeskus Crusellissa kuullaan 14 erilaista tarinaa pariskunnista, ystävistä, työkavereista, lapsista ym. erilaisista aiheista hyvän musiikin kera.  Juontajana toimii näyttelijä-laulaja Lauri Ketonen ja toivemusiikista vastaa Petri Hatakka orkestereineen. Konsertin tuotto käytetään TYKSin T3 lastensairaalan vanhempainhuoneiden sisustamiseen. Huoneet mahdollistavat vanhempien yöpymisen ja läsnäolon sairaalassa lasten sairaalajakson aikana.


Runonkulman.jpg

Taiteen ystäville on viikonvaihteessa tarjolla mm. Galleria-Taidelainaamo Horisontin  ”MIELENMAISEMA” –näyttely, joka on avoinna lauantaina klo 10-14 ja muulloin ti-pe klo 13-17.

Runonkulman Gallerian kevään ensimmäinen näyttely on Anni-Veera Valpaksen valokuvanäyttely ”Vaellusvuodet” ja ”Sisältä särkynyt äiti”. Näyttelyssä on esillä nuoren valokuvaajan käsin vedostettuja mustavalkokuvia. Valokuviin voi tutustua lauantaina klo 11-15 (muulloin ke 16-19 ja la 11-15).
 

Näistä ja muista saat lisätietoja tapahtumakalenteristamme:
http//uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri
Lisää vinkkejä myös: www.visituusikaupunki.fi

Share:

facebook twitterbird