Gordon Herbertin TOP 3 Uudessakaupungissa
MAAILMANMESTARIVALMENTAJALLA ON VAHVA SIDE UUTEENKAUPUNKIIN
Gordon Herbert on maailmanmaineeseen noussut kanadalaissuomalainen koripallovalmentaja. Hänen viimeisin suuri saavutuksensa oli luotsata Saksan koripallomaajoukkue maailmanmestariksi viime syksynä. Saavutuksen ansiosta, Saksan Olympiakomitean vuotuisessa urheilugaalassa Herbert nimettiin Vuoden valmentajaksi 2023 Saksassa.
Noin 40 vuotta sitten Suomeen muuttanut Herbert syntyi ja kasvoi Pentictonissa, Kanadassa. Nuoren Gordien lempilaji oli alun perin jääkiekko, kunnes hänen koripalloa pelannut äitinsä sai 14-vuotiaan pojan koripalloharrastuksen pariin. Tie vei Idahon yliopiston koripallojoukkueesta Kanadan maajoukkueeseen, jossa hän osallistui niin olympialaisiin 1984 kuin MM-kisoihinkin 1986.
Uuteenkaupunkiin Gordie kotiutui 1991, perusti perheen ja pelasi koripalloa tuolloin Uudenkaupungin Urheilijoissa. Pitkän ja ansiokkaan peliuran jälkeen Gordie on keskittynyt valmentamiseen. Hän on valmentanut Suomen lisäksi Itävallassa, Saksassa, Ranskassa, Kreikassa ja yhden kauden myös NBA:ssa Toronto Raptorsin valmennustiimissä. Vuoden valmentajaksi hänet on valittu neljässä eri maassa, peräti kahdeksan eri kertaa.
Maailmanmestarivalmentaja viihtyy hyvin Uudessakaupungissa, jossa myös hänen molemmat poikansa ovat syntyneet ja kasvaneet. - Omistan edelleen kodin Uudessakaupungissa ja kesämökin idyllisessä Pyhämaassa, Gordie kertoo.
Alla listattuna mestarivalmentajan omat vinkit Uudenkaupungin mansikkapaikoista, kodin ja mökin lisäksi.
1. Padel Uusikaupunki. Padel on mahtava, nopeatempoinen mailapeli, joka vie pelaajan mennessään. Uudenkaupungin Padel-kenttä tarjoilee myös upeat puitteet lajin harrastamiseen, kaupungin keskustassa, meren rannalla. Kaikki viihtyisän kesäkaupungin palvelut ovat lähellä toisiaan.
2. Ravintola Bistro Bay. Hyvää ruokaa, ystävällistä palvelua ja mahtava tunnelma! Myös ravintolan sijainti viihtyisän, merellisen rantabulevardin varrella, vanhassa rantamakasiinissa saa Gordielta kiitosta. -Hyviä ruokapaikkoja on kaupungissa toki muitakin, Gordie lisää.
3. Uudenkaupungin Golf-kenttä. - Pelasin itse paljon golfia aiemmin tällä kentällä ja olin myös golf-klubin jäsen. Luonnonkauniissa ympäristössä sijaitseva kenttä tarjoaa sopivasti haastetta kaiken tasoisille pelaajille, Gordie listaa.
Uudenkaupungin meri ja luonto on ainutlaatuinen yhdistelmä. Pikkukaupungiksi täällä on myös todella monipuoliset liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Täältä poissa ollessani kaipaan erityisesti meren ja luonnon läheisyyttä sekä rauhallista elämäntapaa ”slow-lifea”, jota Uusikaupunki tarjoaa, Gordie kertoo.
Gordonin kuva: Uudenkaupungin Sanomat, Eero Siivonen