Tule viihtymään Rairantaan!
Asuntovaunulla tai -autolla liikkuva matkailija - tule viihtymään Rairantaan!
Rairanta kutsuu karavaanareita Uudenkaupungin eteläpuolelle kauniin merenlahden rantaan. Taitavan talkooporukan ylläpitämä Rairanta on saanut vuosien varrella monenlaista tunnustusta.
Rairanta on viihtyisä 14 hehtaarin karavaanarialue, joka sijaitsee kauniin merenlahden rannalla noin 7 km Uudestakaupungista etelään. Taivassalon ja Uudenkaupungin väliseltä tieltä löytyy Rairantaan selkeät opasteet.
Aktiivisen ja taitavan talkooporukan ylläpitämä Rairanta on saanut leirintäalueiden laatujärjestelmän mukaisen Vankkurihymiön, joka kertoo alueen korkeasta laadusta ja turvallisuudesta. Rairanta onkin valittu vuoden karavaanarialueeksi kaikkiaan kolme kertaa, vuosina 1994, 1997 ja 2008.
Rairanta on avoinna ympäri vuoden, ja alueella on jatkuva isäntäpäivystys. Toimiston yhteydessä on kioski, josta voi ostaa mm. kahvia, jäätelöä, makeisia ja joitakin matkailijan perustarvikkeita. Matkailijoiden käytössä on myös uusi, tilava keittiö/ruokailutila, jossa on runsaasti pöytätilaa ja istumapaikkoja.
Rairannassa on 270 matkailuajoneuvopaikkaa, ja jokainen niistä on sähköistetty. Telttaan ei Rairannassa ole mahdollista majoittua.
Rairannassa on yleiset saunat miehille ja naisille sekä kolme hyvätasoista tilaussaunaa. Rairannassa on lisäksi matala hiekkaranta, joka on turvallinen myös lapsille. Rannalla on käytettävissä myös useita veneitä esim. kalastamiseen.
Ylempänä Trainkalliolla on lintutorni ja 18-väyläinen frisbeegolfrata.Rata on monipuolista ja vaihtelevaa kalliomaastoa, ja siksi mielenkiintoinen ja haastava. Kiekkoja saa lainata toimistosta.
Kesäviikonloppuisin monitoimihalli Railakassa on orkesteritansseja ja karaokea – oikeaa rantalavatunnelmaa. Tervetuloa!
Share:
facebook twitterbirdVanhakartanontie 216, 23500 Uusikaupunki
Hinnat
Yöpymishinta vaunukunnalta 22 €/vrk SFC:n jäseniltä ja muilta 30 €, ei henkilömaksuja.
Rairanta kuuluu caravan-huippuihin, joten joka kuudes vrk on ilmainen.
Vuorokausimaksu sis. valosähkön, suihkut, WC:t, sauna yleisellä vuorolla.
Kuukausipaikka kesä−elokuu 250 €/kk (ei sis. valosähköä), syys–toukokuu 200 €/kk. Kausipaikka omalle jäsenistölle syys–huhtikuu 320 € ja touko–elokuu 340 €. Vuosipaikka oman yhdistyksen jäsenelle 525 €/vuosi. Saunat 17 €/tunti.
Alueella 270 sähköistettyä vaunupaikkaa.
Meren rannalla, matkaa kaupungin keskustaan n. 7 km. Kolme tilaussaunaa, pyykinhuoltotilat, keittiö ja ruokailutila matkailijoille, uimaranta, iso auringonottoterassi, kaasunmyynti, soutu- ja polkuveneitä, kalastusmahdollisuus, frisbeegolf, sisäoleskelutiloja. Vastaanotossa kahvio ja kioski. Vuoden 1994, 1997 ja 2008 Caravan-alue. Koko alueen kattava Wlan-verkko ja osalla aluetta yhteisantenni.