Ruokolanjärvi

Lähelle Kalaan – koko perheen kalastustapahtuma Ruokolanjärvellä

Uudenkaupungin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön kanssa kalastustapahtuman Ruokolanjärven kalastuspuisto Ruokolaxissa lauantaina 25.8. klo 10-14. Tässä koko perheelle suunnatussa tapahtumassa pääsee tutustumaan kalastukseen ja sen eri muotoihin. Kalastusvälineitä on järjestetty paikalle, mutta omillakin välineillä voi ja toki kannattaakin tulla kalastamaan.

Päivän aikana on mahdollista kokeilla ongintaa, heittokalastusta sekä vetouistelua soutuveneestä. Tapahtumassa järjestetään myös kaksi tarkkuusheittokilpailua virvelillä. Ensimmäinen kisa alkaa klo 11 ja jälkimmäinen klo 13 – parhaat heittäjät tietysti palkitaan.  Halutessasi voit testata tietouttasi Ruokolanjärven ympäri tehdyllä ”Kalapolulla”, jossa on 10 erilaista, kala- ja kalastusaiheista tietovisakysymystä. Myös tietovisaan osallistuville on luvassa mukavia palkintoja. Jaossa on myös muuta tietoa Uudenkaupungin kalastusmahdollisuuksista sekä kalastusharrastuksesta yleisesti.

Makuvakka Osuuskunta myy tapahtumassa loihtimiaan kalaisia herkkuja. Tarjolla on mm.  saaristolaisleipää kuoreenmädillä, kalasalaattia sekä Ämpärporin hättästä! Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa tutustumaan kalastuksen saloihin, testaamaan kalastustietouttasi  sekä viihtymään luonnonkauniille Ruokolanjärvelle.

Lisätietoja tapahtumasta:
Uudenkaupungin matkailutoimisto, puh. 050 420 5329
FB Lähelle kalaan -tapahtuma Uusikaupunki
www.fisuun.fi


Kalastus_Ruokolax_karttainfo_syvyydet_netti_pieni.jpg

Share:

facebook twitterbird