Ihmiset kaupunginlahden rannalla

Matkailutulotutkimuksessa Uudellekaupungille yli 16 miljoonaa matkailutuloa

Tutkimukset vuoden 2023 kuntakohtaisista matkailutuloista sekä työllisyysvaikutuksista ovat valmistuneet. Useasta tutkimuksesta koostuva kokonaisuus on nyt entistä kattavampi, kun mukaan on saatu tärkeimpiä matkailukohteita myös Lapista ja Itä-Suomesta. Helsinki on matkailutulon määrällä mitattuna Suomen suurin matkailukohde. Perässä seuraavat Tampere, Turku, Vantaa, Jyväskylä sekä Oulu. Uusikaupunki oli ensimmäistä kertaa mukana tällä menetelmällä toteutetussa tutkimuksessa.

Uudenkaupungin kokonaismatkailutulo yli 23 miljoonaa

Uudenkaupungin välitön matkailutulo vuonna 2023 oli yhteensä n. 16,1 miljoonaa. Matkailun kokonaisvaikutukset olivat 23,22 miljoonaa. Uudenkaupungin matkailutulo oli 1064 euroa asukasta kohti.  Matkailun osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta oli 0,80 %. 

Matkailu aikaansai Uudessakaupungissa 63 välitöntä henkilötyövuotta ja matkailun kokonaistyöllisyysvaikutus oli 76 henkilötyövuotta. Välittömiä palkkatuloja matkailun ansiosta työllistyneille maksettiin 2,2 miljoonaa euroa. Kunnallisverotulot välittömistä palkkatuloista olivat 0,2 miljoonaa euroa.  Matkailun osuus Uudenkaupungin kaikkien toimialojen henkilötyövuosista oli 1,06 %. 

Vertailtaessa välitöntä matkailutuloa muiden toimialojen liikevaihtoon, voidaan todeta, että matkailutulo on Uudessakaupungissa hieman suurempi kuin kiinteistöalan toiminta ja lähes yhtä suuri kuin talonrakentaminen ja sosiaalihuollon laitospalvelut. 

Matkailutulon määrässä Uusikaupunki päihitti Hangon ja Loviisan

- Vertailtaessa Uuttakaupunkia muihin samansuuruisiin ja tyyppisiin kaupunkeihin, on huomioitavaa, että Uusikaupunki päihitti matkailutulossa esimerkiksi matkailukaupunkina tunnetun Hangon (13,9 milj.) ja samoin puutaloistaan tunnetun Loviisan (n. 15 milj.). Osaltaan tähän varmasti vaikuttaa se, että meillä on enemmän ympärivuotista tarjontaa mm. kulttuuri- ja tapahtumapuolella. Kasvua voidaan saavuttaa juuri ympärivuotiseen toimintaan panostamalla, tähdentää Uudenkaupungin matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson. 

- Uudenkaupungin osalta tutkimus toteutettiin valtakunnallisesti vertailukelpoisella laskentamenetelmällä nyt ensimmäistä kertaa, joten suoraa vertausta aiempiin vuosiin ei voida tehdä. Aiemmat matkailutulo- ja työllisyystutkimukset on toteutettu ALMAnum – numeerisella matkailumallilla, maakuntatasolla Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Nyt tehty tutkimustulos toimii hyvänä vertailupohjana seuraavina vuosina toteutettaviin valtakunnallisiin mittauksiin, Laiho-Andersson kertoo. 

Matkailulla on merkittävä vaikutus myös muulle elinkeinolle

Matkailun merkitystä ei voida liikaa korostaa. Matkailu työllistää myös muita elinkeinon aloja, kuten esimerkiksi rakennus- ja elintarviketeollisuutta ja muita palvelualoja. Matkailu tukee kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta ja luo elinvoimaa myös keskustan ulkopuolelle. Matkailun avulla voidaan luoda edellytyksiä uusille työpaikoille, yrittäjyydelle sekä uusille investoinneille, Laiho-Andersson toteaa.  Matkailuala on myös hyvin paikkasidonnainen. Matkailualan työpaikkoja ei voida siirtää ulkomaille tai toisille paikkakunnille. Vaikka teknologia lisääntyy, tulee matkailuala pysymään työvoimavaltaisena.  Paikkakunnalle, jonne on aiemmin matkustettu ja joka on entuudestaan tuttu, on myös helpompi muuttaa ja valita asuinpaikaksi, Laiho-Andersson jatkaa. 

Tutkimuksiin osallistui yhteensä 40 matkailualuetta tai kaupunkia. Tutkimuksen toteutti matkailun tutkimukseen erikoistunut Visitory Oy.

Lisätietoja

• Power BI -työkalu, josta löytyy tutkimuksessa mukana olleiden kuntien tulokset 
https://www.insights.visitory.io/fi/tourismincome


Matkailun alueelliset tulo- ja työllisyysvaikutukset laskettiin tässä tutkimuksessa käyttäen seuraavia tilasto- ja tutkimusaineistoja: 
- Toimipaikkatilastot (Yritysten rakennetilasto) 2015–2022 (Tilastokeskus)
- Majoitustilastot 2012–2023 (Tilastokeskus)
- Suomalaisten matkailu -tutkimus 2012–23 (Tilastokeskus)
- Palkkarakennetilastot 2016–22 (Tilastokeskus)
- TAK Kotimaan matkailu -tutkimus (Visitory)
- TAK Rajatutkimus 2016–2022 (Visitory)
- Matkailijamittari 2023– (Tilastokeskus, Visit Finland, Visitory, Norstat)

Share:

facebook twitterbird