Ilotulitus Kaupunginlahdella

Venetsialaisia juhlitaan Uudessakaupungissa lauantaina 26.8.2023

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan Uudessakaupungissa perinteisesti kesäkauden päätösjuhlaa Venetsialaisten merkeissä. Tul toril -toritapahtuman teemana on jo päivällä Venetsialaiset ja iltaa juhlistetaan Kaupunginlahden ympäristössä. 

Kauppatorilla kello 10-14 järjestettävällä Tul toril -Venetsialaistorilla on ohjelmaa myös perheen pienimmille, kun Myllymuori laulattaa ja leikittää lapsia heti toriohjelman alussa. Aitoa brasilialaista karnevaalitunnelmaa tarjoilee turkulainen sambaryhmä Carioca, jonka näyttävä kulkue ja esitys nähdään torilla noin kello 12.

Klo 13 torin muistomerkiltä startataan tunnin mittaiselle opastetulle kävelykierrokselle, jonka teemana on Uudenkaupungin seitsemän suurta paloa. Palojen kierros johdattaa aikamatkalle vuodesta 1685 vuoteen 1855. Kierroksella nähdään tulipalojen syttymispaikat ja kuullaan paloihin liittyviä tarinoita. Oppaana toimii matkailuopas Merikki Jäntti. 10 euron hintaisen lipun voi ostaa ennakkoon Doerzin verkkosivuilta tai oppaalta paikan päällä. 


Illalla ohjelmat ja juhlinta siirtyvät Kaupunginlahden ympäristöön. Pakkahuoneen torin lavalla leikitään ja lauletaan Myllymuorin alias Kerttu Aaltosen johdolla klo 18 ja 19  ja vähän myöhemmin noin klo 20 lavalla musisoi Grasshammer Deluxe -bändi. 
Rannan ravintoloissa Venetsialaisjuhlinta jatkuu myöhään yöhön asti. Bistro Bayssa viihdyttää hyvällä musiikilla kolme eri DJ:tä käsittävä UKIBIZA ja ravintola Kirstan musiikkipuolesta vastaa DJ Jarkko. Captain´s Makasiinissa puolestaan paikalliset muusikot tähdittävät Venetsialaisiltaa. Musisoinnin klo 18 aloittavat Kalle Klotz ja Susanna Pihlaja. Duo Sini & Minski jatkavat iltaa klo 21 ja illan lopuksi noin klo 23 kuullaan ja jammaillaan bilebändi Dinturistin tahtiin. Bar M`Ukissa Venetsialaisiltaa vietetään oululaisen bilebändin Shut The Funk Upin tahdissa.

Venetsialaisillan kruunaa upea ilotulitus, joka ammutaan noin klo 22 Kaupunginlahden yllä pimenevässä elokuun illassa paikallisin voimin, ympäristöystävällisillä ja hiilineutraaleilla ilotulitteilla. Ilotulituksen tarjoilevat Visit Uusikaupunki, Bistro Bay, Captain´s Makasiini, Kirsta sekä Pakkahuoneen kahvila ja vierassatama

Saaristossa päivää juhlistetaan Muinaistulien yöllä ja Uudestakaupungistakin pääsee tunnelmoimaan saariston tummenevaan iltaan ja yöhön. Isonkarin majakkasaarelle voi tehdä Muinaistulien yö -iltaristeilyn viihtyisän M/S Kertun kyydissä. Risteilyllle lähdetään Saaristolaivojen laiturista klo 16 ja paluu samaan paikkaan on noin 23.30. Risteily varataan täältä. 

 

Share:

facebook twitterbird