Pakkahuoneen ranta

Menovinkit Uudessakaupungissa 26.6.-2.7.23

Lämpimät kesäkelit jatkuvat hellien hipiää. Mielenkiintoisia, ihania ja hauskoja tapahtumia on tämäkin viikko pullollaan. Tässä kootut menovinkit – tsekkaa ja osallistu.

   
Opastetut pihat ja puutalot -kierrokset pyörähtävät käyntiin tiistaina. Tällöin pääsee kurkistamaan luvan kanssa viehättäviin pihoihin ja puutarhoihin.

Keskiviikkona pyörähtää käyntiin Pakkahuoneen ohjelmalliset iltatorit. Avajaistorin lavalla esiintyy Mikko Alatalo. Iltatorilla vierailun jälkeen kannattaa osallistua opastetulle Tarinoiden Kaupunginlahti -kierrokselle. Kierros johdattaa kulkijan uusikaupunkilaisten merkkimiesten jäljille ja kertoo paljon kaupungista, sen historiasta ja nykypäivästä.

 
Uuden kirkon perinteiset Urkuvartit soitetaan vielä kahtena torstaina klo 12. Historiallisilla Marcussen & Sohn uruilla soitettujen keskipäivän matineoiden jälkeen on mahdollisuus tutustua kanttorin johdolla arvokkaisiin, vuonna 1865 valmistuneisiin urkuihin. Uudenkaupungin alueen tiekirkot, keskustan Vanha kirkko, Kalannin kirkko sekä Pyhämaan Uhrikirkko ja uusi kirkko ovat avoinna tutustumista varten. Kirkkojen aukiolot täältä.

   
Toimintatorstai valtaa Rauhanpuiston teemalla Loiskis ja PLÄTS! Villinlännen vesipyssyrata kutsuu – varaudu kastumaan. Tule kokeilemaan mahtavia vesipyssyjä. Vesipyssyrata on maksuton ja kaikille avoin.
Kesän ensimmäinen Männäisten tori perjantaina on täynnä erilaista ohjelmaa. Torimyynnin lisäksi on mm. pop up -kahvila, lapsille onnenpyörä ja SPR Kalannin osasto. Lavalla musisoi Mikko Itäranta.
Tul toril -teematorit käynnistyvät lauantaina 1.7. Lomatorilla. Tori on täynnä toimintaa leppoisan kesätunnelman lomassa. Ohjelmassa on mm. veripyssyrata, torilavalla esiintyy tangomarkkinoiden finalisti Ville-Markus Vesterinen ja taikoja & tarinoita taituroi taikuri Marko Poskiparta.

Pyhämaa päivää vietetään monipuolisen ohjelman kera su 2.7. Laihosen torpalla. Aamun jumalanpalveluksen jälkeen on mm. tervetuliaissanat, työnäytöksiä, Saappaanheiton Pyhämaan mestaruuskilpailut, vanhoja autoja ja paljon muuta.

 
Kesäteatteri kauden avaa keskiviikon ensi-illallaan Lentävä Lokki, Liian paksu perhoseksi esitys. Se on draamakomedia inhimillisyydestä, vahvuudesta ja vähän rakkaudestakin. Sunnuntaina on puolestaan vuorossa Pyhämaan Suviteatterin Puhtaana käteen ensi-ilta. Farssi joka kutkuttaa nauruhermoja. Suviteatterin lipulla voi tänäkin kesänä ostaa osansa vauhdista, tuskanhiestä ja tuskallisista tilanteista.


Taidetalo Pilvilinna on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin klo 14-18. Taidetalon, pitsimökin, hauskan taidepolun, rosarion ja kahviterassin lisäksi Pilvilinnassa on viikottain myös ohjelmaa. Torstaisin on terassibingo ja lauantaisin kuullaan Pilvilinnan Pianovartteja.

Wahlbergin historiallisessa museotalossa on mielenkiintoinen näyttely ”Kapteenit – moniosaajia merellä ja maissa”. Näyttelyssä pureudutaan kahdeksan kapteenin elämään sekä kotikaupungissa että kaukana merillä. Uudenkaupungin museon kesämuseot, luotsien työtä esittelevä Luotsimuseo Vallimäellä sekä merimiesperheen elämään tutustuttava Merimiehenkotimuseo Myllymäen reunalla ovat avoinna päivittäin klo 12-15.

   
Bonk-museon mullistavat keksinnöt ja toimintavapaiden koneiden ja laitteiden tarinat saavat väkisinkin suun pielet kääntymään hymyyn. Bonkin Lasten Keksimössä lapset voivat rakentaa oman Bonk-koneensa. Autofanien kannattaa tutustua myös Automuseon vanhoihin mobiileihin sekä Saab-kokoelmaan. Näyttelyiden ystävien kannattaa piipahtaa Pakkahuoneella, Galleria Horisontissa, Runonkulman Galleriassa sekä TupsulassaMaailman suurimmassa vesipyssynäyttelyssä pääset tutustumaan pikkuruisista aina automaattisiin vesipyssyihin asti. Tupsulassa voi kuunnella vakkasuomalaisia sananparsia Crusellin musiikin siivittäminä, ääniteoksessa ”Tupsula nurkas pauhata vanhoi sananparssi lähiseurult”. 

   

Uudenkaupungin Merikeskuksen Kotien kätköistä II-näyttelyssä on esillä monipuolisesti merellistä historiaa yksityiskokoelmista. Perusnäyttelyssä on mm. useita vanhoja venemoottoreita, suurikokoinen uusikaupunkilaisen Warma-purjelaivan pienoismalli, muita pienoismalleja sekä laivamaalauksia. Merikeskus avaa ovensa ti 27.6. ja se on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-18 aina 12.8. asti. Merikeskukseen on vapaa pääsy.

POMMISTA BONKKIIN! Henrik Helpiön kädenjäljet retrospektiivinen 70 v -juhlanäyttely avautuu 30.6. Näyttely Gasthaus Pookin ravintolassa, pihapiirissä sekä liiterissä. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Huikean meriristeilyn voi tehdä myös luonnonkauniiseen Isonkarin majakkasaareen, jonne risteillään viikoittain, aina keskiviikosta sunnuntaihin. Maanantaisin ja tiistaisin risteilyt suuntautuvat Selkämeren kansallispuiston eteläisimpään käyntikohteeseen, Katanpään linnakesaarelle. Perjantain opastetuilla sightseeing-risteilyllä nähdään ja koetaan Uusikaupunki mereltä käsin. Risteilyt varataan täältä.

Monissa paikallisissa ravintoloissa voi herkkuruokien lisäksi viihtyä mukavan livemusiikin ja muun ohjelman parissa. Pakkahuoneen terassin aferworkit viihdyttävät aina perjantaisin klo 18-21. Esiintyjiä on myös Bistro Bayssa ja Captain´s Makasiinissa sekä Ravintola Bluetimessa. Kirstassa bingoillaan perjantaisin ja iltaa jatketaan karaoken parissa.

 
Liikuntaa voit harrastaa vaikkapa golf-kentällä, maastopyöräilylenkeillä, uimarannoilla, virkistyssaunoilla, luonto- ja kuntopoluilla, Velhoveden rengastiellä, ulkokoris- tai Padelkentillä, Skeittipuistossa, juoksuportaissa sekä frisbeegolfradoilla. Tarjolla on myös erilaisia ulkojumppia.

Viikon 26 menovinkkilistauksesta löydät nämä ja paljon muuta. Listauksessa myös erilaiset mobiilisovellukset ja reitit, joilla pääset tutustumaan kaupunkiin omatoimisesti, vaikkapa virtuaalioppaan johdolla.

Katso 26.6.-2.7. koko tapahtumalistaus!
 

Tästä Uudenkaupungin tapahtumakalenteriin!

Share:

facebook twitterbird