Päivän puhallus torilla

Menovinkkejä Uudessakaupungissa 24.-30.7.2023

Heinäkuun lopulla vauhti sen kun kiihtyy ja Uudessakaupungissa on tarjolla aivan hulvaton määrä erilaisia tapahtumia. Musiikin ystävät saavat nauttia meneillään olevan Crusell-viikon tarjonnasta; tasokkaista konserteista, torilla järjestettävistä Päivän Puhalluksista sekä ohjelmallisesta piknik-konsertista Lyhtyjen Yöstä. Alla olevaan listaukseen on koottu menovinkkejä koko viikon tapahtumatarjonnasta. Nappaa vinkit talteen ja osallistu vaikka kaikkiin!

Viikko käynnistetään jälleen lasten ohjelmilla. Santtioranta Campingin Lasten maanantaina klo 14-18 leirintäalueella leikitään eri touhupisteissä ja myös Pomppulinnassa saa pomppia täysillä ihan luvan kanssa. Myös Crusell-viikolla on huomioitu lapset ja koko perheelle on oma Eläimellistä menoa -elokuvakonsertti Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen tahtiin.

Kesän viimeiset Myllymuorin lasten seikkailukierrokset seikkaillaan vielä tiistaina ja torstaina klo 11 . Uudenkaupungin perustaja Kustaa II Adolf on kadottanut kallisarvoisen jalokiven ja Myllytontun johdolla  etsitään lasten kanssa kuninkaan aarretta.  

Myllymuorin ohjelmalliset lasten piknikit järjestetään Myllymäellä keskiviikkona ja perjantaina klo 10-11. yhteistyössä Suomalaisen Seuran säätiö. Kirjastossa on oma satuhetki lapsille keskiviikkona klo 9.30.



Koko viikon on käynnissä uniikki puupuhallinfestivaali Crusell-viikko, joka soi  teemalla ”Unelmia huomisesta”. Musiikkiviikko on täynnä upeita konsertteja toinen toistaan hienommissa miljöissä, mm. Vanhassa kirkossa, Wallilan kartanossa ja kulttuurikeskus Crusellissa. Tuttuun tapaan maksuttomia "Päivän puhalluksia" pääsee torilla kuulemaan päivittäin klo 12.  Crusell-viikko tekee yhteistyötä WWF Suomen kanssa, ja jokaisesta myydystä lipusta lahjoitetaan euro Itämeren suojeluun. Liput myydään lippu.fi kautta tai Uudenkaupungin matkailutoimistosta. Tutustu konsertteihin: crusell.fi/konsertit2023/

Opastetuilla kierroksilla päästään tiistaina opastetulle Pihat ja puutalot -kierrokselle klo 15 ja Crusell-viikon kierroksella nautitaan puutarhakahvien lisäksi myös puupuhallin soittajien musisioinnista. Keskiviikkona klo 14 puolestaan voi tehdä elämyskierroksen vuosina 1859-1936 kaupungissa vaikuttaneen porvarisrouva Sanni Winterin seurassa. Dekkarikävelyllä torstaina klo 17.30 uppoudutaan kirjailija Rake Tähtisen johdolla Petäjämäki-jännitysromaanien maailmaan sekä kirjoissa esiintyneisiin murhapaikkoihin ja muihin kirjasarjan keskeisiin paikkoihin.
Perjantaina 28.7. klo 14 voi osallistua yli 400-vuotta vanhan puutalokaupungin historiapainotteiselle opastetulle teemakävelykierrokselle.


Keskiviikkoisella Pakkahuoneen ohjelmallisella iltatorilla on tori- ja kirppismyyjien lisäksi aina tarjolla musapitoista ohjelmaa. Tällä viikolla musiikkitarjonnasta vastaa KasKasKas-yhtye.  Pakkahuoneen kahvilassa on ihasteltavana Vakka-Suomen Taideyhdistyksen taidetta.


Street Fishing -kalastuskilpailu rantautuu Kaupunginlahden rantaan keskiviikkona klo 17 alkaen. Kahden hengen joukkuekilpailussa kisataan Uudenkaupungin Katukalastaja 2023 -tittelistä ja kisan voittajat osallistuvat tuloksellaan myös Vuoden Katukalastajan valintaan.

Viikon Toimintatorstai 27.7. klo 16-18 virittäydytään illan Lyhtyjen yön tunnelmaan. Johanna opastaa Lyhtyjen tuunausta Rauhanpuistossa ja etkoilun tunnelmamusiikista vastaa Eero Laurell & Ida Kallioinen sekä Crusell-viikon kurssilaiset.


Myös ravintoloissa voit herkullisen ruuan lisäksi nauttia live-musiikista. Bistro Bayn terassilla viihdyttää keskiviikkona Sami Saari, perjantaina Trio Kukkanen ja lauantaina UKIBIZA. Captain´s Makasiinin keskiviikon livemusaa tarjoilee Olli Leppärinne, torstaina Kalle ja Susse, perjantaina Jore Marjaranta ja lauantaina Duo Kaikkonen & Liekkala. Ravintola Kirstassa bingoillaan perjantaisin, ja bingon jälkeen iltaa jatketaan Karaokella. Pakkahuoneen torilla on Bingo Perjantai klo 16-18 ka Pakkahuoneen Terassin after workissa kuullaan Sauli Soinia ja Samuli Mannilaa. Santtioranta Campingin livemusiikki tarjonnasta lauantaina huolehtii kaunisääninen Sanna Arell.

Männäisten torilla on perjantaina 28.7. torimyynnin ja popup-kahvilan lisäksi mukavaa musiikkia ja siitä vastaavat Petri Hatakka ja Jukitsu Hyytiä.


Tul toril teematorit jatkuvat lauantaina 29.7. Kulttuuritorin merkeissä. Ohjelmassa on mm. Sanni Winter, Odelia & Sami, Improryhmä Tyhjä Tuoli sekä tietysti Päivän Puhallus. Crusell-naisten kahvila palvelee päivittäin koko musiikkiviikon ajan klo 9-14.


Lomapäivää voi viettää myös merellä. Maanantaisin ja tiistaisin risteilyt suuntautuvat Selkämeren kansallispuiston eteläisimpään käyntikohteeseen, Katanpään linnakesaarelle.  Upeaan Isonkarin majakkasaareen risteillään viikoittain, aina keskiviikosta sunnuntaihin. Perjantai-iltaisin voi osallistua myös parin tunnin mittaiselle opastetulle sighseeing-risteilylle kokemaan kesäinen Uusikaupunki mereltä käsin. Risteilyt varataan täältä.

Kesäistä illanviettoa eli Suviehtoa Telakanrannas vietetään lauantai-iltana Pyhämaassa klo 17 alkaen. Suviehtoolla ollaan piknik-tunnelmissa makkaranpaiston, nixnakkelikisan, petanquen mestaruuskilpailun ja mukavan yhdessäolon kera.

Sunnuntaina 30.7. juhitaan Kalanti-päivää Kalannin kotiseutumuseolla klo 18 alkaen. Kalanti-seuran järjestämässä tapahtumassa on mm. työnäytöksiä, musiikkia, runonlausuntaa, arvontaa ja arvauskilpailu.



Sunnuntaina klo 15 jatkuu Kaupunginlahden rannassa Teatteriryhmä Lentävän Lokin  Liian paksu perhoseksi -kesäteatteriesitykset. Luvassa on draamakomediaa inhimillisyydestä, vahvuudesta ja vähän rakkaudestakin, huumoria unohtamatta.


Taidetalo Pilvilinna on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin klo 14-18. Taidetalon, pitsimökin, hauskan taidepolun, rosarion ja kahviterassin lisäksi Pilvilinnassa on viikottain myös ohjelmaa. Torstaisin bingoillaan ja lauantaisin kuullaan Pilvilinnan Pianovartteja.


Wahlbergin historiallisessa museotalossa on mielenkiintoinen näyttely ”Kapteenit – moniosaajia merellä ja maissa”. Näyttelyssä pureudutaan kahdeksan kapteenin elämään sekä kotikaupungissa että kaukana merillä. Uudenkaupungin museon kesämuseot, luotsien työtä esittelevä Luotsimuseo Vallimäellä sekä merimiesperheen elämään tutustuttava Merimiehenkotimuseo (kuvassa) Myllymäen reunalla ovat avoinna päivittäin klo 12-15 ja pikkumuseoihin on vapaa pääsy.

      
Bonk-museon mullistavat keksinnöt ja toimintavapaiden koneiden ja laitteiden tarinat saavat väkisinkin suun pielet kääntymään hymyyn. Bonkin Lasten Keksimössä lapset voivat rakentaa oman Bonk-koneensa. Autofanien kannattaa tutustua myös Automuseon vanhoihin mobiileihin sekä Saab-kokoelmaan. Näyttelyiden ystävien kannattaa piipahtaa Pakkahuoneella, Galleria Horisontissa sekä Tupsulassa. Tupsulassa voi myös kuunnella vakkasuomalaisia sananparsia Crusellin musiikin siivittäminä, ääniteoksessa ”Tupsula nurkas pauhata vanhoi sananparssi lähiseurult”.  Runonkulman Galleriassa on esillä Taru Taina-Noran ja Heli Väisäsen keramiikkaa ja taidegrafiikkaa lisäksi torstaina klo 16 voi galleriassa kuulla Crusell-viikon mestarikurssilaisten huilistien musisointia

  

Uudenkaupungin Merikeskuksen Kotien kätköistä II-näyttelyssä on esillä monipuolisesti merellistä historiaa yksityiskokoelmista. Perusnäyttelyssä on mm. useita vanhoja venemoottoreita, suurikokoinen uusikaupunkilaisen Warma-purjelaivan pienoismalli, muita pienoismalleja sekä laivamaalauksia. Merikeskukseen on vapaa pääsy.

POMMISTA BONKKIIN! Henrik Helpiön kädenjäljet retrospektiivinen 70 v -juhlanäyttely on avoinna Gasthaus Pookin ravintolassa, pihapiirissä sekä liiterissä, ravintolan aukioloaikoina.
 

Liikuntaa voit harrastaa vaikkapa golf-kentällä, maastopyöräilylenkeillä, uimarannoilla, virkistyssaunoilla, luonto- ja kuntopoluilla, Velhoveden rengastiellä, ulkokoris- tai Padelkentillä, Skeittipuistossa, juoksuportaissa sekä frisbeegolfradoilla. Tarjolla on myös erilaisia ulkojumppia.

Viikon 30  menovinkkilistauksesta löydät nämä ja paljon muuta. Listauksessa myös erilaiset mobiilisovellukset ja reitit, joilla pääset tutustumaan kaupunkiin omatoimisesti, vaikkapa virtuaalioppaan johdolla. Uudenkaupungin museon uusin sovellus "Crusellin jäljillä" esittelee minkälaisessa Uudessakaupungissa Berndt Henrik Crusell vietti lapsuutensa.

Katso 24.-30.7.2023. koko viikon tapahtumalistaus!
 

Tästä Uudenkaupungin tapahtumakalenteriin!

 

 

Share:

facebook twitterbird