rantamaisemaa

Viikon 26 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa

Kesäiset säät jatkuvat ja tapahtumia, tekemistä sekä nähtävää on runsaasti tarjolla.
Keskiviikkona kannattaa osallistua Tarinoiden kaupunginlahti -kierrokselle. Se johdattaa kulkijan uusikaupunkilaisten merkkimiesten jäljille ja kertoo paljon kaupungista, sen historiasta ja nykypäivästä. Matkan varrella kuullaan myös purjelaivojen tarinoita. Pakkahuoneella puolestaan on iltatorin avajaiset ja lavalla esiintyy Eino Grön. Suosikkikohteisiin lukeutuvat Taidetalo Pilvilinna, Wahlbergin museotalo, Merimiehenkotimuseo ja Luotsimuseo, Automuseo sekä Bonk-museo tarjoavat monipuolista ja vaihtelevaa nähtävää jokaiseen makuun. Uudenkaupungin Merikeskuksen kesäkausi on alkanut, ovet ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin. Näyttelytilassa on esillä monenlaista merihistoriallista nähtävää mm. vanhoja venemoottoreita, merellisiä maalauksia ja uusikaupunkilaisen Varma-purjelaivan pienoismalli.

Männäisten torin avajaisia vietetään perjantaina ja lauantaina Tul toril -teematorit pyörähtävät käyntiin Lomatori-teemalla. Monipuoliseen näyttelytarjontaan pääsee tutustumaan mm. Kulttuurikeskus Crusellissa, Runonkulman Galleriassa ja Pakkahuoneen kahviossa.
Pyhämaan Suviteatterin kesäteatteri näytökset pyörähtävät käyntiin sunnuntaina, ohjelmistossa on Ray Cooneyn farssi Hyvää, pahaa, rahaa.
Illan voi kruunata rannanravintoloiden live musiikista nauttien.

Merelle haikailevillekin on iloisia uutisia. Isokarin majakkasaarelle pääsee M/S Kertulla päiväristeilyn merkeissä ja Kaljaasi Olga puolestaan tarjoaa aitoa purjehdustunnelmaa perheen pienimmille merirosvoristeilyn merkeissä heinäkuussa perjantaisin. Lauantaisin ja sunnuntaisin Kaljaasi Olga vie matkustajat elämykselliselle matkalle nauttimaan saariston upeista maisemista kohteenaan Katanpään linnakesaari.

Liikunnan iloa tarjoaa mm. Uudenkaupungin rauhan paikkoihin älypuhelimen tai tabletin avulla tutustuttava Uudenkaupungin rauha -suunnistus, jonka voi tehdä vaikka koko perheen voimin. Nurmikko Zumbaa on tarjolla Sorvakon ranta-alueella keskiviikkoisin ja Myllymäellä voi osallistua puistojoogaan torstaisin ja sunnuntaisin. Elokuun loppuun asti kestävä Käätyjärven kuntokävely haastaa ulkoilemaan ja nauttimaan kesästä.

Velhoveden rengastie vie keskelle kauneinta saaristoa, ilman että huolehdit veneestä tai lautta-aikatauluista. Makeanvedenaltaan ympäri kiertävän reilun 50 kilometrin kierroksen voit pyöräillä ja nauttia saaristosta pitkän kaavan mukaan. Reitin voi hurauttaa myös autolla merimaisemia ihaillen. Merellisestä luonnosta pääsee nauttimaan myös Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa.

Kannattaa hyödyntää myös erilaiset netti- ja mobiilisovellukset, joilla kaupunkiin ja sen historiaan voi tutustua omatoimisesti. Näitä ovat mm. UkiAr-mobiilisovellus, Kulttuuripolku-esite, Piiloleikki-patsaat sekä Uudenkaupungin museon erilaiset mobiilioppaat ja verkkonäyttelyt.

Tutustu näihin ja koko viikon ohjelmatarjontaan TÄSTÄ LINKISTÄ!

Lisää tapahtumia: uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri

Share:

facebook twitterbird