Kehys 1

Viikon 31 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa

Heinäkuun helteet vaihtuivat elokuun kesäisiin keleihin ja tapahtumia, tekemistä sekä nähtävää on vielä lukuisia tarjolla.

Tiistaina kannattaa osallistua opastetulle kävelykierrokselle, Pihat ja puutalot, jossa pääsee kurkistamaan sisään puutaloalueen porteista kauniisiin puutarhoihin ja pihoihin. Pop up-kahvila Kukonmäen herkuista voi nauttia keskiviikkona ja alkuillasta kaupunkiimme rantautuvaan Street Fishing-tapahtumassa voi kokeilla kalaonneaan. 

Suosikkikohteisiin lukeutuvat Taidetalo Pilvilinna, Wahlbergin museotalo pikkumuseoineen, Automuseo ja Bonk-museo tarjoavat monipuolista ja vaihtelevaa nähtävää jokaiseen makuun. Monipuoliseen näyttelytarjontaan pääsee tutustumaan mm. Kulttuurikeskus Crusellissa, Runonkulman Galleriassa ja Uudenkaupungin Merikeskuksessa. Kesäteatteri Lentävän Lokin esitykset, Eläinten vallankumous, jatkuvat tiistaisin sekä keskiviikkoisin ja Männäisten torilla perjantaina, torimyynnin ja katukeittiön lomassa voi kuunnella musiikkia, lavalla Jussi Lammela. Illan voi kruunata rantaravintoloiden live musiikista nauttien.

Merimaisemista voi nauttia päiväristeilyn merkeissä M/S Kertulla Isokarin majakkasaarelle. Lauantaisin ja sunnuntaisin Kaljaasi Olgalla vie matkustajat koko perheen elämykselliselle matkalle nauttimaan saariston upeista maisemista kohteenaan Katanpään linnakesaari.

Liikunnan iloa tarjoaa mm. Uudenkaupungin rauhan paikkoihin älypuhelimen tai tabletin avulla tutustuttava Uudenkaupungin rauha -suunnistus, jonka voi tehdä vaikka koko perheen voimin. Myllymäellä voi osallistua puistojoogaan torstaisin ja sunnuntaisin, elokuun loppuun asti kestävä Käätyjärven kuntokävely haastaa ulkoilemaan ja nauttimaan lämpimistä päivistä.

Suosikkireitti, Velhoveden rengastie, vie keskelle kauneinta saaristoa ja merimaisemia, ilman että huolehdit veneestä tai lautta-aikatauluista. Merellisestä luonnosta pääsee nauttimaan myös Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa.

Kannattaa hyödyntää myös erilaiset netti- ja mobiilisovellukset, joilla kaupunkiin ja sen historiaan voi tutustua omatoimisesti. Näitä ovat mm. UkiAr-mobiilisovellus, Kulttuuripolku-esite, Piiloleikki-patsaat sekä Uudenkaupungin museon erilaiset mobiilioppaat ja verkkonäyttelyt.

Tutustu näihin ja koko viikon ohjelmatarjontaan TÄSTÄ LINKISTÄ!

Lisää tapahtumia: uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri

Jaa:

facebook twitterbird