Ilotulitus

Uudessakaupungissa juhlitaan viikonloppuna Venetsialaisia

Elokuun viimeisenä lauantaina 29.8. juhlitaan Uudessakaupungissa vanhan tavan mukaisesti kesäkauden päättymistä Venetsialaisten merkeissä. Jo päivällä Tul Toril -tapahtuman klo 9-13 teemana ovat Venetsialaiset monenlaisine oheisohjelmineen. Torilta voit bongata mm. Crusell-naisten lettukahvilan, pomppulinnan, Musiikkituvan kesämuskarin, moottoripyöräajeluita, katuliitutaiteilua, Hai Five -tanssiryhmän sekä sirkusryhmien Aura Companyn ja Lumo Companyn esitykset. Lumo Companyn sirkusesitys tarjoilee huimapäisiä pyramidejä sekä tasapainoilua samppanjapullojen ja ohuen vaijerin päällä. Esiintyjät ovat bongattavissa torin lisäksi myös muualla keskustassa.  Aura Companyn musiikkisirkusesitys sisältää mm. keppihevostaiteilua, voltteja, tasapainoilua ja looppimusiikkia.

Illan tapahtumia vietetään Kaupunginlahden upeassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Ilta käynnistyy klo 18 Pakkahuoneen vierassataman rannassa perheen pienimmille suunnatun ohjelman merkeissä. Luvassa on muun muassa onkikilpailua sekä Glitter-maalauksia. Myllymuorin ja pehmolelujen lauluseikkailua voi  seurata ohjelmalavalla tasatunnein klo 18 ja 19. Iltaa jatketaan vähän aikuisempaan menoon klo 19.30 raumalaisen KallaBlöös -bluesbändin johdolla. Sirkustaiteilija Mika Formusen tulishow nähdään pimenevässä illassa klo 21.30. Illan kruunaa perinteisesti ilotulitus, joka ammutaan Pakkahuoneen vastarannalta noin klo 22, hiilineutraaleilla sekä ympäristöystävällisillä tulitteilla. Ilotulituksen kaupunkilaisille ja vieraille mahdollistavat: AITO hyvän olon kauppa, Bistro Bay, Captain´s Makasiini, Grafesko Oy, Hotelli Aquarius, Kirsta, Makasiiniravintola 1617, OP Lounaisrannikko, Rannikon Kalatuote, Telmarin Oy, Vakka-Suomen Puhelin ja Visit Uusikaupunki.

Rannan ravintoloissa ohjelmaa voi jatkaa pitkälle yöhön. Ravintola Bistro Bayssa viihdyttää UKIBIZA ja Captain´s Makasiinissa Kalle & Susse sekä Kädettömät Isät. 1617 Makasiiniravintolassa kuullaan Covernauttia ja Hotelli Aquariuksen iltaa tähdittää Mamba. Laituriravintola Odine Iso-Haiduksen saaressa palvelee veneileviä asiakkaita viimeistä viikonloppua tänä kesänä. Myös Katanpäässä juhlitaan kesäkauden päättymistä Muinaistulien Yön merkeissä. Ohjelmassa mm. Trubaduuri Mikko Itäranta, Uudenkaupungin Teatterin Ämmät palaa taas -teatteriesityksen ensi-ilta sekä ilotulitus. Kaljaasi Olga purjehtii Katanpäähän Uudestakaupungista lauantaina klo 14-24.

Pursiseuran paviljongilla ollaan viikonloppuna myös Venetsialaistunnelmissa. DJ Jarcco vastaa viikonvaihteen ohjelmistosta, tällä kertaa sisätiloissa. Karaokea ja discoilua on luvassa perjantaina klo 17 ja lauantaina klo 12 alkaen. Saarelle järjestetään kuljetukset vesibussi Aavattarella Sorvakon sillan vierestä tasatunnein perjantaina klo 17 alkaen ja lauantaina klo 16 alkaen.


Tervetuloa tunnelmoimaan ja viettämään upea viikonvaihde kesäkauden päätöstä juhlivaan Uuteenkaupunkiin!

Lisätietoja: Visit Uusikaupunki Irmeli Laaksonen puh. 0440 515 209, irmeli.laaksonen@uusikaupunki.fi


 

Share:

facebook twitterbird