Opas Vanhan kirkon edustalla

Uusikaupunki tutuksi opastetuilla teemakierroksilla

Uudenkaupungin matkailuoppailla on tänäkin kesänä tarjolla niin teemoitettuja opastuskierroksia kuin monipuolisia, historiapainotteisia opastuksia. Ensimmäinen historiapainotteinen opastuskierros kävellään keskiviikkona 6.7. ja seuraava keskiviikkona 20.7. Molemmat kierrokset ovat klo 14-15.30.  Crusell-viikolla, lauantaina 23.7. ja perjantaina 29.7. kierroksille lähdetään jo klo 11 ja pysähdytään torille klo 12 kuuntelemaan Crusell-viikon ilmaiskonsertti Päivän Puhallus. Kaikki kierrokset lähtevät Pakkahuoneen vierassatamasta.

Viime kesän rauhan 300-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehdyt Tie Uudenkaupungin rauhaan -kierrokset saavat jatkoa tänä kesänä. Suuren Pohjan sodan, isovihan ja Uudenkaupungin rauhan aikaisia tapahtumia käydään läpi ke 13.7. klo 14-15 sekä 30.8. klo 18-19. Nämäkin opastukset lähtevät vierassatamasta ja päättyvät Rauhanpuistoon.

Ensimmäinen Tarinoiden Kaupunginlahti -kierros kierrettiin jo viime keskiviikkoja sille saamme jatkoa 8.9. klo 18-19.30. Kaupunginlahti-kierrokselle lähdetään hotelli Aittarannan edustalta. Kaupungissa 1859-1936 vaikuttanut porvarisrouva Sanni Winter alias Riitta Kilkku johdattaa rooliopastuskierrokselle ke 27.7. klo 14-15.30.

Tämän kesän uutuus on Uudenkaupungin seitsemän suurta paloa -kierros, joka johdattaa aikamatkalle vuodesta 1685 vuoteen 1855. Ke 3.8. klo 18-19 järjestettävällä kierroksella nähdään ja kuullaan palojen syttymispaikat sekä niihin liittyviä tarinoita. Palokierroksen oppaana toimii Merikki Jäntti ja sille lähdetään Ruokolanjärven rannalta, ns, Pingviinipuistosta.

Liput kävelykierrroksille voi ostaa doerz.com/visituusikaupunki
Lisätietoja kierroksista visituusikaupunki/opastukset sekä matkailutoimistosta puh. 050 420 5333.


 

Share:

facebook twitterbird