Pakkahuoneen iltatorilla

Menovinkkejä ja mukavaa tekemistä viikolle 28

Alkanut heinäkuu tarjoilee nähtävää ja koettavaa moneen makuun. Tiistai-iltana järjestetään perinteinen paikallisten muusikoiden Kesän Soundi -konsertti kaljaasi Olgan kannella, Pursiseuran edustalla. Vesibussi Aavatar hoitaa kuljetukset saarelle, mutta myös omalla veneellä voi osallistua. Keskiviikkona on jälleen mahdollista päästä kuulemaan mielenkiintoista tarinaa puutalokaupungin historiasta opastetulla kävelykierroksella. Pakkahuoneen keskiviikkoisella iltatorilla toriyleisöä viihdyttävät Nisa Soraya kumppaneineen. Lauantaina ollaan jazzin sekä hyvän ruuan ja viinin lumoissa Pakkahuoneen Jazzia, ruokaa ja viiniä -tapahtumassa. Rannan ravintoloissa on tarjolla ajoittain livemusiikkia tällä viikolla ainakin Pakkahuoneen terassilla, Bar mÚkissa, Kirstassa, Makasiini ravintola 1617:ssa sekä Captains Makasiinissa. Myös Iso-Haiduksessa sijaitsevaan laituriravintola Odineen on kuljetuksia tämän viikon perjantaina ja lauantaina ja Pietarinkariin Pursiseuralle ovat kuljetukset perjantaista sunnuntaihin.

Merelle pääsee vilvoittelemaan MS Kertulla joko Isokarin risteilyllä tai perjantaisin parin tunnin sightseeing-risteilyn merkeissä. Aitoa purjehdustunnelmaa voi kokea kaljaasi Olgalla lauantain ja sunnuntain purjehduksella Katanpään historialliselle linnakesaarelle. Lapsille on kaljaasi Olgalla mukavia, ohjelmallisia Merirosvoristeilyjä heinäkuussa perjantaisin.  

Äläkä unohda upeita nähtävyyskohteitamme; automuseota, Bonkia, Taidetalo Pilvilinnaa sekä Wahlbergin museotaloa sekä sen pikkumuseoita Merimiehenkotia ja Luotsimuseota.

Alla olevasta linkistä löydät lisätietoja kaikesta tästä sekä tapahtumien, museoiden, näyttelyiden ja muiden oheisohjelmien tietoja aina elokuulle asti. Listaa täydennetään viikoittain ja julkaistaan tällä visituusikaupunki.fi verkkosivulla.


Tästä MENOVINKKEIHIN!

Share:

facebook twitterbird