Silta, tunnelmaa

Viikon 33 menovinkit – lämpöä, aurinkoa ja mukavia tapahtumia

Puolivälissä elokuuta mennään, lämpöä ja aurinkoa riittää koko viikoksi samoin kuin erilaisia tapahtumiakin. Tekemistä löytyy varmasti ihan jokaiselle aamusta iltaan. Kokosimme jälleen listauksen viikon tapahtumista, näyttelyistä, museoista, toreista, omatoimisista opastuskierroksista, liikuntamahdollisuuksista sekä muista aktiviteeteistä.

Maanantaina pääsee tutustumaan Kalantiin opastetulla kotiseuturetkellä. Tiistaina voi vielä osallistua Wahlbergin museotalon kesäopastukselle, opastus sisältyy lipun hintaan. Perjantaina on Männäisten tori, lavalla esiintyy Duo Päivi ja Iiris. Lauantaina Tul toril -teematorilla on vuorossa Monikulttuurillinen tori. Torilla ohjelmassa mm. tapahtumaan osallistuvien maiden lippumarssi, esityksiä eri maista ja Confusion Kitchen katuruoka- ja tavaratorilla on myytävänä ruokaa ja tuotteita eri maista.

Aurinkoisella säällä on ihanaa nauttia vilvoittavasta merituulesta ja kauniista maisemista päiväristeilyn merkeissä. Keskiviikosta sunnuntaihin pääsee M/S Kertulla Isokarin majakkasaarelle.

Rauha, kehitys ja toiminta -tapahtuma järjestetään Kulttuurikeskus Crusellissa perjantaista lauantaihin yhteistyössä taiteellisten seurojen ja rauhanjärjestöjen kanssa. Kaikki haluavat rauhaa – Millaista aktiivisuutta ja työtä nuoremmat sukupolvet pitävät tärkeimpänä muuttuvissa ympäristöissä? Tilaisuudessa käyttävät puheenvuoron ja keskustelevat Suomen Rauhanliiton, Sadankomitean, Suomen rauhankomitean, Suomen Rauhanpuolustajien, Suomen Rauhantutkimusliitto ICAHD Finlandin, Aseistakieltäytyjäliiton AK ja Suomen Kehitystutkimusseuran edustajat. Seminaariosuudet sriimataan Youtubeen:
perjantain ohjelma
lauantain ohjelma

Monipuoliseen näyttelytarjontaan pääsee tutustumaan mm. Kulttuurikeskus Crusellissa, Runonkulman Galleriassa, Galleria-Taidelainaamo Horisontissa, Tupsulassa ja Pakkahuoneen kahviossa.

Erilaiset ja mielenkiitoiset museomme ovat aina oiva tutustumisen kohde. Suosikkikohteisiin lukeutuvat Wahlbergin museotalo, Automuseo ja Bonk-museo tarjoavat monipuolista ja vaihtelevaa nähtävää jokaiseen makuun.

Liikunnan ystäville on tarjolla monipuolista tekemistä. Tarjolla on mm. nurmikko zumbaa ja matalan kynnyksen maastopyöräilyä. Aurinkoisella säällä voi seurata lintuja ja nauttia luonnosta vaikka Hiunjärven luontopolulla. Kasarmilahden esteettömällä luontolavalla pääsee veden tuntumaan seuraamaan luonnon ihmeitä. Lisäksi kaupungin lukuisat frisbeegolfradat tarjoavat monipuolista ulkoliikuntaa koko perheelle. Käätyjärven kuntokävely haastaa ulkoilemaan ja nauttimaan kesästä.

Suosikkireitti, Velhoveden rengastie, vie keskelle kauneinta saaristoa ja merimaisemia, ilman että huolehdit veneestä tai lautta-aikatauluista. Merellisestä luonnosta pääsee nauttimaan myös Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa.

Kannattaa hyödyntää myös muut erilaiset netti- ja mobiilisovellukset, joilla kaupunkiin ja sen historiaan voi tutustua omatoimisesti. Näitä ovat mm. UkiAr-mobiilisovellus, Kulttuuripolku-esite, Piiloleikki-patsaat sekä Uudenkaupungin museon erilaiset mobiilioppaat ja verkkonäyttelyt.

Uutuutena ”
Aikamatka vanhaan Uuteenkaupunkiin” on suunnistuspeli, jota pelataan omatoimisesti Uudenkaupungin keskustassa kännykällä tai tabletilla. Pelissä yhdistyvät mobiililaitteen käyttö, liikkuminen sekä uuden oppiminen.

Pyhämaan Kotiseutuyhdistys ry ja Uudenkaupungin museo ovat laatineet yhteistyössä uuden mobiilioppaan Pyhämaan kirkonkylän alueelta. Älylaitteella käytettävä opas esittelee Pyhämaan menneisyyttä kaikkiaan kahdeksan eri pysähdyspaikan avulla. Pyhämaan idyllinen kylämiljöö kutsuu aikamatkalle menneeseen.

Share:

facebook twitterbird