Torilla Crusell-lava ja päivän puhallus, ihmisiä seisomassa edessä

Uudenkaupungin Crusell-viikon menovinkit 22.-28.7.2024

Uudessakaupungissa vietetään kokonaisen viikon verran 22.-28.7. jokakesäistä elämyksellistä musiikkijuhlaa, Crusell-viikkoa. Tämän vuoden teemana on YHDESSÄ.
Uudessakaupungissa syntyneen, kansainvälisen uran luoneen klarinetistin ja säveltäjän, Bernhard Henrik Crusellin nimeä kantava Crusell-viikko on maailmanlaajuisestikin uniikki, puupuhallinmusiikkiin erikoistunut festivaali. Yhdeksi kesäiseksi viikoksi myös soitonopiskelijat ympäri maailman kokoontuvat puupuhaltimien mestarikursseille Uudenkaupungin viehättäviin, historiallisiin miljöisiin. 
Crusell-viikon ajan Uudenkaupungin torilla on joka päivä klo 12 Päivän Puhallus, ja klo 12–14 torilla on avoinna Crusell-Naisten kahvila. Huippumuusikot tarjoavat musiikillisia huippuhetkiä mieleenpainuvissa konserteissaan ja tarjolla on myös mielenkiintoisia luentoja. Lippujen myynti Uudenkaupungin matkailutoimistosta, Rauhankatu 10, avoinna ma-pe klo 10–17 ja la 10–14 tai www.lippu.fi sekä tuntia ennen konsertin alkua ovelta. Tutustu ohjelmaan www.crusell.fi ja ohjelma löytyy myös tämän listauksen lopusta Menovinkki pdf:stä. 

Ihastuttava merikaupunkimme tarjoaa myös paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Luvassa on mm. kurkistusta vanhoihin taloihin, lapsiperheille piknikkiä Myllymuorin seurassa, Café Kukonmäen pop up -kahvila ja Kalanti-päivän Kotiseutujuhla sekä ihana, tunnelmallinen Lyhtyjen yö. Viltti kainaloon, eväät koriin ja suunta Vallinmäelle!

Nyt on hieno mahdollisuus päästä kurkistamaan vanhoihin taloihin! Uudenkaupungin Vanhat Talot- puutalotapahtuma järjestetään jälleen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin kauniit, tunnelmalliset kodit ja vehreät pihat avaavat ovensa ja porttinsa vieraiden tutustuttavaksi ja ihasteltavaksi. Crusell-viikon ennakkotapahtumapäivänä pääsee kurkistamaan neljään vanhaan taloon ja puutarhaan. Tapahtumassa avoinna olevat kohteet ovat kaikki hyvin erilaisia, ja ne esittelevät kaupungin puutalojen monet kasvot. Liput voi ostaa ennakkoon Uudenkaupungin matkailutoimistosta tai torin myyntipisteestä.

Santtiorannassa on koko kesän ohjelmaa koko perheelle! Lasten maanantaita vietetään tuttuun tapaan aina maanantaisin 5.8. asti klo 14–18, jolloin lapsilla on maksuton pomppulinna (säävaraus) sekä kasvomaalausta. Livemusalauantait jatkuvat 31.8. asti koko kesän vaihtuvilla artisteilla. 27.7. musisoi Rami Rafael. Santtioranta Camping on iloisen palvelun leirintäalue, johon kuuluvat kahvila-ravintola, jäätelökioski, uimaranta, aktiviteetit sekä majoitustoiminta.

Myllymuorin 10-vuotisjuhlaseikkailu Myllytonttu ja pulmapähkinät tiistaina 23.7. ja torstaina 25.7. klo 11 kutsuu mukaansa tarinasta toiseen musiikin, leikin ja pienten tehtävien avulla. Reitti kuljetaan jalan Uudenkaupungin keskustan nähtävyyksiä katsellen iloisen Myllytontun ja Myllymuorin matkassa. Myllytontun pulmalaatikko pullistelee kysymyksistä. Tapaamme myös Myllytontun eläinystäviä, kuten Kurre Oravaisen. Liput Uudenkaupungin matkailutoimistosta.

Isonkarin majakkasaarelle risteillään 24.-28.7. (ke, to, pe, la ja su) matkustaja-alus M/S Kertulla. Matkalla pääset näkemään sisäsaariston kaunista luontoa sekä rannattomana avautuvan Selkämeren, runsaasti lintuja sekä merimerkkejä. Perillä Isossakarissa syödään lounas Kasarmiravintolassa ja tutustutaan oppaan johdolla saaren luontoon, historiaan sekä tietysti itse Suomen kolmanneksi vanhimpaan valomajakkaan.

Museoviraston mukaan Uusikaupunki on yksi parhaiten säilyneistä empiretyylin puukaupungeista Suomessa. Parhaiten puutalokaupungin historiaan voi perehtyä auktorisoidun matkailuoppaan johdolla opastetulla historiapainotteisella kävelykierroksella ke 24.7 klo 11–12. Opastuskierros on mielenkiintoinen aikamatka ja informaatiopaketti niin turisteille kuin alkuperäisille uusikaupunkilaisillekin. Liput voi ostaa ennakkoon Uudenkaupungin matkailutoimistosta tai oppaalta paikan päältä.

Nappaa eväät mukaasi, ja lähde maksuttomalle, ohjelmalliselle piknikille Myllymuorin kanssa keskiviikkona 24.7 ja perjantaina 26.7 klo 10–11 Myllymäelle.

Café Kukonmäen  pieni pop up -kahvila on avoinna keskiviikkona 24.7. klo 10–18. Kukonmäki sijaitsee tunnelmallisessa puutalomiljöössä. Valikoimista löytyy uunituoreita leivonnaisia, kahvia ja virvokkeita.  Pieneen ja suurempaankin nälkään löytyy kevyttä lounasta, mm. herkulliset toastit ja Kukonmäen oma savulohikeitto. Kahvittelijan tervetulleeksi toivottavat kahvilakoirat Freja ja Tove, kissat Hilma ja Dave sekä suloiset puput.

Pakkahuoneen perinteisillä iltatoreilla täyttyy tuttuun tapaan keskiviikkoisin klo 16–19 kesäisellä tunnelmalla ja artistien säestyksellä. Keskiviikkona 24.7. musiikista vastaa Kolmas nainen-tribuutti.


Uudenkaupungin Uuden kirkon ovet ovat avoinna vapaaehtoisvoimin omaehtoista hiljentymistä varten kesätorstaisin 1.8. asti klo 11.45–14.

Tunnelmallinen Lyhtyjen yö -piknik-tapahtuma torstaina 25.7. klo 21 kerää jälleen uusikaupunkilaiset Vallinmäelle ulkoilmakonserttiin. Nappaa mukaasi viltti sekä eväät, ja suuntaa kulkusi Vallinmäelle. Oma lyhty tuo mukavan lisän hämärtyvän illan tunnelmaan. Illan esiintyjinä ovat Crusell-viikon taiteilijat ja kurssilaiset, Valeria Chioru, Tomi Paldanius ja Heikki Hakkarainen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa kaikille avoimeen Pakkahuoneen Bingoon perjantaina 26.7. klo 16. Bingolaput ja tussit saa noutaa Pikku-Pakkikselta - riittää että paikalle tuo itsensä! Lapsille on pomppulinna säävarauksella.

Kesäperjantaisin klo 16–19 perinteisellä Männäisten ohjelmallisella teematorilla on torimyynnin lisäksi Pop Up-kahvila sekä livemusiikkia. Perjantaina 26.7. Männäisten torin Rättärit ja pappamopot -torilla esiintyy  Viihdeorkesteri HUMU.

Näe ja koe Uusikaupunki mereltä! Perjantain iltaristeilyllä 26.7. klo 18 pääset kokemaan merellistä tunnelmaa M/S Kertun matkassa. Laivassa on viihtyisät sisätilat, kahvio/baari, aurinkokansi sekä wc:t. Kahden tunnin risteily tarjoaa mahdollisuuden viettää leppoisaa laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. 

Tul toril – Crusell-torilla lauantaina 27.7. on luvassa hyvinvointia musiikista. Torilla on klo 10–13 Myllymuorin naamiopaja lapsille ja klo 12 Crusell-viikon Päivän puhallus. Crusell-naisten kahvio on torilla klo 9–14.

M/S Kertun Lauantain iltaristeilyllä 27.7. klo 18 on luvassa elävää musiikkia, aurinkokannella paistattelua, lähialueen saaristossa kiertelyä sekä mahdollisuus nauttia Isonkarin nimikkovirvokkeita.

Kalannin kotiseutumuseolla vietetään sunnuntaina klo 18–20.30 Kalanti-päivän ohjelmallista kotiseutujuhlaa. Ohjelmaan kuuluu näyttelyitä sekä kahvitarjoilu. Museon tuvassa on Pärkön sisarusten luonnonväreillä värjättyjen lankojen ja käsitöiden näyttely.
 

Porvariskodin loistokkuutta ja merenkulun kulta-aikaa

Paikallishistoria herää henkiin museoissa. Tupakkatehtailijan entinen porvariskoti, 
Wahlbergin museotalo, esittelee alakerrassa entisajan porvariskodin loistokkuutta ja yläkerrassa merenkulun kulta-aikaa. Museo on avoinna 25.8. asti ma-pe 10-17, la-su 11-16. 
Wahlbergin museotalossa on runsaasti puuhaa myös lapsivieraille. Kesällä piharakennuksessa on suosittu lasten leikkipaikka, ja pihalla voi kokeilla vaikka puujaloilla kävelyä tai keppariesteitä. Sisätiloissa voi museota tutkia kuin salapoliisi, voi värittää, vaikka sähkövetureita tai leikkiä junaleikkejä. 
Vielä 1980-luvun alussa Ketunkalliolla toimineen Luotosen suutarinverstaan sisustus on siirretty museon piharakennukseen ja on esillä siellä aina museon ollessa avoinna.

Vallinmäen rinteellä sijaitseva entinen Uudenkaupungin luotsiasema on toiminut luotsien ammatista kertovana pienenä kesämuseona tänä kesänä jo 50 vuotta. Luotsimuseo on avoinna 11.8. asti päivittäin klo 12–15 ja sinne on vapaa pääsy. 

Merimiehenkotimuseo sijaitsee Myllymäen laidalla rakennuksessa, joka on yksi Uudenkaupungin vanhimmista säilyneistä asuinrakennuksista.  Pieni talo on sisustettu kuvaamaan 1900-luvun alun uusikaupunkilaisen merimiesperheen kotia. Merimiehenkoti on avoinna 11.8. asti päivittäin klo 12–15 ja sinne on vapaa pääsy.

Muita nähtävyyskohteita

Huumoria, iloisia värejä, naivistista taidetta, ruusujen tuoksua ja kauniita merellisiä näkymiä – sitä kaikkea on Taidetalo Pilvilinna. Pilvilinnan seinät, lattiat ja katot on maalattu täyteen niin talon sisä- kuin ulkopuoleltakin. Taiteilija Raija Nokkalan maalausten myyntinäyttelyt pää- ja piharakennuksessa sekä humoristiset veistokset taidepolulla tuovat katsojilleen iloa ja hyvää mieltä. Pitsimökki ja vuosittain vaihtuvat taidenäyttelyt, tunnelmallinen taidepolku metsässä, kahviterassi meren rannassa, herkkupöytä ja Pilvilinnan omia tuotteita esittelevä korttipuoti. Pilvilinna on avoinna 10.8. asti ti, ke, to ja la klo 14-18. 

Et löydä lumovoimaisempaa tutustumiskohdetta kuin Bonk-museo, joka tarjoaa mahdollisuuden tutkia valtavan Bonk Business Inc. teollisuus- imperiumin taustoja. Bonk on hullunkurinen fantasiatuote, joka juontaa juurensa kuvataiteilija Alvar Gullichsenin ideasta. Oy Bonk AB on kuvitteellinen perheyhtiö, jonka ympärille on kehittynyt kokonainen historia ja jonka nimissä on tehty, jos jonkinlaisia keksintöjä. Kesällä Bonkin Lasten Keksimössä voivat perheen pienimmät suunnitella ja rakentaa oman Bonk-koneen. Museo on avoinna 6.8. asti päivittäin klo 10-18.

Automuseon kolmessa isossa näyttelyhallissa niin pienempien kuin isompien autofanien päiväunet käyvät todeksi. Raunistulan nukkekotikerhon Minimaailma-näyttely viihdyttää koko perhettä. Automuseo on avoinna kesällä päivittäin klo 10–18. Ryhmille sopimuksen mukaan.

Kirkot
Uudenkaupungin Vanha kirkko, Kalannin ja Pyhämaan kirkot ovat Tiekirkkoja ja avoinna kesällä vierailijoille. Myös Uudessa kirkossa on mahdollista vierailla torstaisin ja lauantaisin. 

Uudenkaupungin Vanha kirkko on rakennettu v. 1629, ja se on keskusta-alueen vanhin rakennus. Vanha kirkkoon pääsee tutustumaan 4.8. asti keskiviikosta lauantaihin klo 11–17 ja sunnuntaisin klo 12–16. 

Arkkitehti Georg Theodor von Chiewitzin suunnittelemassa goottilaistyylisessä Uudenkaupungin Uudessa kirkossa on Urkuvartit torstaisin 27.6., 4.7., 11.7., 18.7. aina klo 12 ja sinne on vapaa pääsy. Uusi kirkko on avoinna 3.8. asti torstaisin vapaaehtoisvoimin omaehtoista hiljentymistä varten klo 11.45-14 ja lauantaisin 11-14, jolloin kirkossa opastaa Uudenkaupungin matkailuopas.

 
Holvikattoinen Kalannin kirkko, eli Pyhän Olavin harmaakivikirkko, on rakennettu 1300-luvun lopulla, ja se on avoinna 4.8. asti keskiviikosta lauantaihin klo 11–17 ja sunnuntaisin klo 12–16. Kirkon asehuoneessa toimii kesäkahvila Suvi, joka on avoinna ke-la klo 11.15-16 ja su klo 12.15-16

Pyhämaan kirkot ovat avoinna 4.8. asti keskiviikosta lauantaihin klo 11–17ja sunnuntaisin klo 12–16. Niistä vanhempi, harvinaislaatuinen puukirkko, Pyhämaan uhrikirkko on rakennettu 1642–1650, ja maalaukset peittävät kokonaan kirkon katon ja sisäseinät. Uudempi harmaakivikirkko on vuodelta 1804.
 

Näyttelyiden ystäville 

Uudenkaupungin Wahlbergin museotalon teemanäyttely TULISUITSUINEN HEPO TULEE - 100-vuotias Uudenkaupungin silakkarata kertoo satavuotiaan Turku-Uusikaupunki -rautatien suunnittelusta ja rakentamisesta, junista ja vetureista, sekä radan vaikutuksista ihmisten arkeen, muuhun liikenteeseen, kaupankäyntiin ja teollisuuteen.


 Pakkahuoneen vierassataman tunnelmallisen kahvion näyttelytilassa on 18.8. asti esillä Vilma Sappisen Aamunkoiton ajatuksia -valokuvanäyttely. Pakkahuoneen kahvila on avoinna joka päivä klo 8-22.

Pakkahuoneentorilla, entisessä Vason myllyssä sijaitsee Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen ylläpitämä Uudenkaupungin Merikeskus. Merikeskus on avoinna 10.8. asti ti-su klo 11–18. Tilassa on esillä monenlaista merihistoriallista nähtävää, mm. useita vanhoja venemoottoreita, suurikokoinen uusikaupunkilaisen Varma-purjelaivan pienoismalli, muita pienoismalleja sekä monia laivamaalauksia ja runsas yhdistyksen myyntipiste. Merikeskuksessa on kesänajan näyttely Merenkulkijoita ja matkustajalaivoja, jossa esitellään mm. merimiesten ammattia ja Uudestakaupungista kulkenutta matkustajalaivaliikennettä. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Runonkulman Galleria on taidegalleria ja -lainaamo keskustan puutaloalueella. Galleriassa on vaihtuvia näyttelyitä, tapahtumia, kursseja, luentoja ja yksityistilaisuuksia. Tiloissa toimii myös kotimaisia käsityö-, design- ja taidetuotteita myyvä Pikkukylän Puoti. Galleria on avoinna heinäkuussa ke–pe klo 11–17, la klo 11–15. Tiistaina 23.7. galleriassa avautuu Jari Nordmanin maalausten näyttely ”Kohtaamisia” 24.7.-25.8. Tervetuloa juhlimaan avajaisia klo 18.

Galleria-Taidelainaamo Horisontti tarjoaa taide-elämyksiä!  Galleria on avoinna ke-pe klo 12-15 ja la klo 10-13.  Esillä on uusikaupunkilaisten ja vierailevien taiteilijoiden teoksia, ja gallerian lisäksi taidelainaamosta voi hankkia edullisella kk-hinnalla teoksia kotiin. Heinäkuun taiteilijana on taidegraafikko Tiina Kuusikoski näyttelyllään Impression.

Iso-Vehasen saaressa vanhan torpan porstua on muutettu viehättäväksi kesägalleriaksi, jossa on ympäri vuorokauden avoinna oleva Silkkiä ja merikarttoja kesänäyttelyGalleria sijaitsee saaren niemessä, missä meri on lähellä ja tiirat lekuttavat. Paikka on rauhallinen ja sopii hyvin retkikohteeksi esimerkiksi piknik-korin kera.

Tuhansien tupsujen Tupsulassa on esillä ainutlaatuisia tupsuista tehtyjä teoksia, uutuutena eläinhahmoja. Näyttelyn hauskat tupsuteokset ovat levittäytyneet myös näyttelytilan ulkoseinille. Tupsula on avoinna ti ja to klo 13-17 ja la klo 10-14.

Liikunnan iloa

Uudenkaupungin Golfklubi järjestää koko perheen maksuttoman Limppari Golfin tiistaisin 6.8. asti klo 17–19. Radan pääsee suorittamaan niin lapset kuin aikuisetkin. Päivän kolmelle parhaalle on luvassa huippupalkinnot. Koko kesän tuloskortin jättäneiden kesken arvotaan pelioikeus loppukaudelle 2024. Joten mitä useammin käyt ja jätät tuloskortin, sitä suurempi mahdollisuus on voittaa palkinto. 
Tervetuloa kisailemaan ja pitämään hauskaa Uudenkaupungin Golfklubille!

Mikä ihana tapa aloittaa uusi päivä Beach joogalla kuunnellen aaltojen rentouttavaa kohinaa, tuntea hiekka varpaiden alla, lempeä liike koko kehossa. Tämän jälkeen ei voi muuta, kuin tulla hyvä päivä! Tervetuloa keskiviikkoaamuisin klo 9 joogaamaan Santtiorannalle. Maksu tapahtuu paikan päällä, varaudu käteisellä. Sateella jooga peruuntuu.

 

Tule aistimaan luonnon rentouttava vaikutus joogatessa, maa lattiana, taivas kattona ja linnunlaulu, puiden humina taustamusiikkina. Satya jooga järjestää puistojoogaa Myllymäen puistossa kesätorstaisin.

Mikä sen ihanampaa kuin joogata puhtaassa luonnossa, raikkaassa ulkoilmassa meren äärellä, kevyesti katetulla joogapatiolla. Tervetuloa Sisulan mökkijoogaan, Lokalahden Eräistenkariin perjantaisin klo 19. Muista sään mukainen varustus, oma joogamatto ja loppurentoutukseen torkkupeitto sekä lämmintä vaatetta. Sateen sattuessa joogataan navetassa.

Kaikille avoimia maastopyöräilyn yhteislenkkejä ajellaan sunnuntaisin klo 18. Maastopyörälenkille voi lähteä matalalla kynnyksellä ja ensikertalaisetkin otetaan mielellään reitille mukaan. Lenkeillä ajellaan osallistujien tason mukaan.

Padel Uusikaupunki tarjoaa upeat puitteet supersuositun padelin harrastamiseen aivan keskustassa. Kaksi kilpatason led-valaistua kenttää sijaitsevat Kaupunginlahden rannalla Crusell-puistossa, lähellä kaikkia palveluita. Yksittäisiä kenttävuoroja voi varata tunniksi tai pidemmäksi aikaa ja säännölliseen harrastamiseen on tarjolla vakiovuoroja. 

Liikunnanriemua upeassa ympäristössä. Pihaleikkien klassikko, joka ei jätä ketään kylmäksi. Padelkenttien läheisyydessä oleva uusi koripallokenttä on kaikkien vapaassa käytössä.

Hyvän tuulen golfia meren äärellä. Uudenkaupungin täysmittainen 18-reikäinen golfkenttä on samaan aikaan merenrannalla ja lähes kaupungin keskustassa.

Kaupunginlahden pohjukassa, hienolla paikalla lähellä keskustaa ja merta sijaitsee upea Skeittipuisto-pumptrack. Skeittiparkista osa on suunnattu asfalttisena aloittelijatasoisille käyttäjille temppujen harjoitteluun ja täysbetoninen osio antaa mahdollisuudet harjoitella lajia, vaikka olympiatasolle saakka.

Kappale Suomen kauneinta saaristoa on tällä reitillä ulottuvillasi ilman venettä tai huolta lautta-aikatauluista - tämän takaa saarten lomitse rakennettu tie. Hurauta koko 50 kilometrin mittainen reitti yhtä soittoa tai nautiskele saariston tunnelmasta pitkän kaavan mukaan. Velhoveden Rengastie vie sinut Uudenkaupungin pohjoiseen saaristoon, Makeanvedenaltaan ympäri.

Tiistaisin on kesän ajan tarjolla suviuintia Metsälehdon saunalla klo 18-20. Sauna on tilava ja antaa hyvät löylyt. Laiturilta on mukava pulahtaa veteen, mutta rannasta pääsee veteen myös suoraan. Pukuhuoneet ovat käytössä niin naisille kuin miehillekin. Uinti on maksullinen.

Haimion vapaasaunalla on suviuintia päivittäin. Vapaasauna on kaikille avoin ja se sijaitsee yleisen uimarannan yhteydessä. Ensimmäinen saunoja lämmittää saunan. Saunaa hoitaa ja ylläpitää Jokisivun nuorisoseura ry. Vapaaehtoinen saunamaksu. 

Ulos luontoon

Luonnosta pääsee nauttimaan esimerkiksi Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa. Keskusta-alueella sijaitsee lintujärvenäkin tunnettu Hiunjärvi luontopolkuineen ja laavuineen. Kasarminlahden esteettömälle ulkoilureitille ja lintulavalle  pääset patikoimaan vaikkapa urheilukentän pysäköintialueelta. Reitin läheisyydestä löytyy myös laavu. Korsaaressa sijaitseva Oinassaaren laavu on myös mukava retkikohde. Matkaa Uudenkaupungin keskustasta tulee noin 18 kilometriä Lepäisten suuntaan. Reppuun mukaan grillattavaa ja menoksi!

Herkullisiin hetkiin

Ruoka on Uudessakaupungissa maittavaa ja sitä on tarjolla monissa erityylisissä ravintoloissa ja kahviloissa. Ravintolat tukevat lähituotantoa, joten lautaselta löytyy aina myös paikallisten tuottajien antimia. Ajoittain ravintoloissa on myös ohjelmaa. 
Bistro Bayn BB-livessä on ke 24.7. klo 21 Ollie, pe 26.7. klo 22.30 AL = Arttu Lindeman ja la 27.7. klo 22.30 KluBBen Dj Onni + rummut feat. Sammy Puch.
Pakkahuoneen terassin After Work-perjantaissa esiintyy pe 26.7. klo 18-21 Tomi Paldanius. 
Ravintola Captain´s Makasiinissa viihdyttävät ke 24.7. klo 19.30 Janne Tulkki, to 25.7. klo 19.30 Kalle & Susse, pe 26.7 klo 21.30 Perjantaijamit DJ 90-2000 luku, la 27.7. klo 21.30 Annika Nord ja su 28.7 Mikko Itäranta.
Ravintola Luoteen terassilla esiintyy to 25.7 klo 20 Duo Iiris & Päivi, ja Ravintola Wikun lavalle nousee to 25.7 klo 23 Rami Helle, pe 26.7. klo 22 Dj Vilkki ja Karaoke ja la 27.7. klo 23 Chris & Laurell Acoustic Duo.
 

Lisätietoja näistä ja lisää tapahtumia löydät alla olevasta linkistä.

Menovinkit 22.-28.7.2024

Tästä tapahtumakalenteriin!

 

Share:

facebook twitterbird