Uudessakaupungissa tapahtuu - menovinkit 26.8.-1.9.2024
Uusikaupunki tarjoaa näin elokuun lopullakin runsaasti ohjelmaa kaikenikäisille. Ikäihmisille on mukavaa toimintaa Sakunkulmassa. Kauri-salissa voi osallistua mielenkiintoiseen juurimatkailun seminaarin. Isonkarin majakkasaarelle risteillään edelleen ja lauantaina on vuorossa Muinaistulien Yön iltaristeily. Perheen pienimmät kisaavat keskiviikkona Nappulakisoissa. Itämeripäivän kunniaksi Uudenkaupungin kaupunki tarjoaa torstaina maksuttoman Minun mereni -elokuvaillan. Perjantaina bingoillaan Pakkahuoneella ja Männäisten Energia-torilla musisoi Vakkarit. Lauantaina juhlitaan kuin viimeistä päivää, kesäkauden päätösjuhlaa Venetsialaisia. Päivän ohjelmassa nähdään mm. näyttävä sambakulkue Alisellakadulla ja illan tullen juhlat jatkuvat Kaupunginlahden ympäristössä, Pakkahuoneella sekä ravintoloissa. Pimenevän illan kruunaa ilotulitus. Olemme koonneet viikko-ohjelman jälleen yksiin kansiin. Tutustu tarjontaan ja tervetuloa!
Sakunkulman Päiväkeskus järjestää mukavaa toimintaa ikäihmiselle Uudessakaupungissa.
Katso päiväkeskuksen viikko-ohjelma tästä.
Tervetuloa Matka juurille -hankkeen loppuseminaariin Kauri saliin maanantaina 26.8. klo 18! Seminaariin on vapaa pääsy. Voit ilmoittautua mukaan seminaariin tästä.
Isonkarin majakkasaarelle risteillään 28.-30.8. (ke, to, pe) matkustaja-alus M/S Kertulla. Matkalla pääset näkemään sisäsaariston kaunista luontoa sekä rannattomana avautuvan Selkämeren, runsaasti lintuja sekä merimerkkejä. Perillä Isossakarissa syödään lounas Kasarmiravintolassa ja tutustutaan oppaan johdolla saaren luontoon, historiaan sekä tietysti itse Suomen kolmanneksi vanhimpaan valomajakkaan.
Vakka-Suomen Puhelin Oy ja Uudenkaupungin Kenttäkarhut järjestävät VSP Nappulakisat Sorvakon urheilukentällä keskiviikkona 28.8. klo 18. Kilpailussa ovat lajeina 4- ja 5-vuotiaiden tyttöjen ja poikien pallonheitto ja 40m juoksu sekä 6-, 7- ja 8-vuotiaiden tyttöjen ja poikien pituushyppy ja 60m juoksu. Ilmoittautumiset ovat paikan päällä klo 17-17.50. Lajien kolme parasta saavat mitalit ja tapahtumassa on ilmainen kahvitarjoilu.
Uudenkaupungin Uuden kirkon ovet ovat avoinna vapaaehtoisvoimin omaehtoista hiljentymistä varten kesätorstaisin 29.8. asti klo 11.45–14.
Uudenkaupungin kaupunki järjestää maksuttoman Minun mereni -elokuvaillan Itämeripäivänä torstaina 29.8 klo 18 elokuvateatteri Kuvalassa. Runollinen, Ari Heinilän elokuva on meren ja ihmisen vuoropuhelu, jossa meri on pääosassa ja ihminen sivuosassa. Elokuvassa kertojina kuullaan Taneli Mäkelän, Irina Björklundin sekä Martti Suosalon äänet ja se on puhuttu suomeksi. Tekstitys on ruotsiksi. Paikkoja on rajoitetusti.
Ilmoittaudu tästä Uudenkaupungin näytökseen
Elokuvan traileri
Lisätietoa elokuvasta
Tervetuloa kaikille avoimeen Pakkahuoneen Bingoon perjantaina 30.8. klo 16. Bingolaput ja tussit saa noutaa Pikku-Pakkikselta - riittää että paikalle tuo itsensä! Lapsille on pomppulinna säävarauksella.
Kesäperjantaisin klo 16–19 perinteisellä Männäisten ohjelmallisella teematorilla on torimyynnin lisäksi Pop Up-kahvila sekä livemusiikkia. Perjantaina 30.8. teemana on Energiatori, jonka musiikista vastaa Vakkarit.
Tervetuloa Lokalahden Marttojen Elotorille lauantaina 31.8. klo 10-13 Lokalahden kirkon viereen. Myynnissä on sadonkorjuun tuotteita, puutarhan satoa, niistä tehtyjä jalosteita, leivonnaisia, käsitöitä, kirppistavaroita ym. Voit tulla myymään omia tuotteitasi ilman paikkamaksua ja ennakkoilmoittautumista. Martoilla on tapahtumassa kahvio. Huonolla ilmalla tapahtuma peruuntuu.
Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan Uudessakaupungissa perinteisesti kesäkauden päättäjäisiä. Tapahtuma käynnistyy 31.8. jo päivällä, Venetsialaistorilla, ja iltaa juhlistetaan Kaupunginlahden ympäristössä, Pakkahuoneella sekä ravintoloissa.
Noin klo 22 Kaupunginlahden pimenevässä illassa ammutaan näyttävä ilotulitus, ympäristöystävällisillä ilotulitteilla. Venetsialaisilotulituksen meille tarjoavat Bar M´Uki, Bistro Bay, Captain´s Makasiini, Karilla Oy/ Pakkahuone, ravintola Luode, ravintola Wiku, Lounaisrannikon Osuuspankki sekä Visit Uusikaupunki.
Katso Venetsialaisten ohjelma tästä.
Isokarin majakkasaarelle tehdään poikkeuksellinen iltaristeily, Muinaistulien yön risteily, lauantaina 31.8. klo 16. Illan aikana on ohjelmaa ja takaisin tulomatkalla pääsemme ihastelemaan muinaistulia.
Porvariskodin loistokkuutta ja merenkulun kulta-aikaa
Paikallishistoria herää henkiin museoissa. Tupakkatehtailijan entinen porvariskoti,
Wahlbergin museotalo, esittelee alakerrassa entisajan porvariskodin loistokkuutta ja yläkerrassa merenkulun kulta-aikaa. Museo on avoinna ti-pe 12–15. Ryhmät aina sopimuksen mukaan.
Wahlbergin museotalossa on runsaasti puuhaa myös lapsivieraille. Kesällä on piharakennuksessa suosittu lasten leikkipaikka, ja pihalla voi kokeilla vaikka puujaloilla kävelyä tai keppariesteitä. Sisätiloissa voi tutkia museota kuin salapoliisi, voi värittää, vaikka sähkövetureita tai leikkiä junaleikkejä.
Vielä 1980-luvun alussa Ketunkalliolla toimineen Luotosen suutarinverstaan sisustus on siirretty museon piharakennukseen ja on esillä siellä aina museon ollessa avoinna.
Automuseon kolmessa isossa näyttelyhallissa niin pienempien kuin isompien autofanien päiväunet käyvät todeksi. Raunistulan nukkekotikerhon Minimaailma-näyttely viihdyttää koko perhettä. Automuseo on avoinna elokuun loppuun asti päivittäin klo 10–18 ja syyskuusta alkaen päivittäin klo 11-17. Ryhmille sopimuksen mukaan.
Näyttelyiden ystäville
Uudenkaupungin Wahlbergin museotalon teemanäyttely TULISUITSUINEN HEPO TULEE - 100-vuotias Uudenkaupungin silakkarata kertoo satavuotiaan Turku-Uusikaupunki -rautatien suunnittelusta ja rakentamisesta, junista ja vetureista, sekä radan vaikutuksista ihmisten arkeen, muuhun liikenteeseen, kaupankäyntiin ja teollisuuteen.
Pakkahuoneen vierassataman tunnelmallisen kahvilan näyttelytilassa on 19.8.–6.10. Susanna Pihlajan näyttely Tässä kohtaa, joka päästää kävijän tutustumaan taruhahmoihin sekä unimaailmaan. Pakkahuoneen kahvila on avoinna joka päivä klo 8-20.
Runonkulman Galleria on taidegalleria ja -lainaamo keskustan puutaloalueella. Galleriassa on vaihtuvia näyttelyitä, tapahtumia, kursseja, luentoja ja yksityistilaisuuksia. Tiloissa toimii myös kotimaisia käsityö-, design- ja taidetuotteita myyvä Pikkukylän Puoti. Runonkulman Galleria on avoinna ke 16-19 ja la klo 11–15. Galleriassa 28.8.-28.9. syyskuun yhteisnäyttelyssä MARE nähdään upeaa merellistä taidetta, öljymaalauksia, taidegrafiikkaa ja sekatekniikalla tehtyjä teoksia. Taiteilijoina Hiltu Sallinen, Heli Sammalisto, Valto Vaalikivi ja Katja Syrjä.
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 27.8. klo 18.
Galleria-Taidelainaamo Horisontti tarjoaa taide-elämyksiä! Galleria on avoinna ke-pe klo 12-15 ja la klo 10-13. Esillä on uusikaupunkilaisten ja vierailevien taiteilijoiden teoksia, ja gallerian lisäksi taidelainaamosta voi hankkia edullisella kk-hinnalla teoksia kotiin.
Tuhansien tupsujen Tupsulassa on esillä ainutlaatuisia tupsuista tehtyjä teoksia, uutuutena eläinhahmoja. Näyttelyn hauskat tupsuteokset ovat levittäytyneet myös näyttelytilan ulkoseinille. Tupsula on avoinna ti ja to klo 13-17 ja la klo 10-14.
Liikunnan iloa
Uudenkaupungin uimahallissa polskitaan elokuussa maanantaista perjantaihin. Saman katon alta allasosaston lisäksi löytyvät mm. kahvio, kuntosali, judosali sekä rohkeimmille hauska vesiliukumäki.
Mikä sen ihanampaa kuin joogata puhtaassa luonnossa, raikkaassa ulkoilmassa meren äärellä, kevyesti katetulla joogapatiolla. Tämän kesän viimeinen Sisulan mökkijooga, joogaillaan perjantaina klo 19 Lokalahden Eräistenkarissa. Muista sään mukainen varustus, oma joogamatto ja loppurentoutukseen torkkupeitto sekä lämmintä vaatetta. Sateen sattuessa joogataan navetassa.
Etsitkö lapsellesi uutta harrastusta? Timanttinen taitoluistelukoulu lauantaisin 24.8.–14.12. on noin 3–7-vuotiaille lapsille suunnattu matalan kynnyksen harrastus, jossa opetellaan luistelun perustaitoja ja tutustutaan lajiin paljon pelien ja leikkien kautta. Aikaisempaa kokemusta luistelusta ei tarvitse olla ja jalkaan voi laittaa mitkä tahansa luistimet! Ilmoittautumisen jälkeen voit käydä kaksi kertaa ilmaiseksi kokeilemassa ennen sitovaa ilmoittautumista. Ilmoittaudu https://vstl.yhdistysavain.fi/uutiset/timanttinen-taitoluistelukoulu-alka-3/ Voit tulla mukaan myös kesken kauden. Tervetuloa!
Sunnuntaiset yleisöluistelut alkavat jälleen Uudenkaupungin jäähallilla. Yleisöluistelua on joka sunnuntai klo 10–11, mutta pelit voivat muuttaa aikataulua.
Voit tarkistaa jäävuorot täältä: https://www.jaakotkat.fi/jaavuorot/.
Kaikille avoimia maastopyöräilyn yhteislenkkejä ajellaan sunnuntaisin klo 18. Maastopyörälenkille voi lähteä matalalla kynnyksellä ja ensikertalaisetkin otetaan mielellään reitille mukaan. Lenkeillä ajellaan osallistujien tason mukaan.
Padel Uusikaupunki tarjoaa upeat puitteet supersuositun padelin harrastamiseen aivan keskustassa. Kaksi kilpatason led-valaistua kenttää sijaitsevat Kaupunginlahden rannalla Crusell-puistossa, lähellä kaikkia palveluita. Yksittäisiä kenttävuoroja voi varata tunniksi tai pidemmäksi aikaa ja säännölliseen harrastamiseen on tarjolla vakiovuoroja.
Liikunnanriemua upeassa ympäristössä. Pihaleikkien klassikko, joka ei jätä ketään kylmäksi. Padelkenttien läheisyydessä oleva uusi koripallokenttä on kaikkien vapaassa käytössä.
Hyvän tuulen golfia meren äärellä. Uudenkaupungin täysmittainen 18-reikäinen golfkenttä on samaan aikaan merenrannalla ja lähes kaupungin keskustassa.
Kaupunginlahden pohjukassa, hienolla paikalla lähellä keskustaa ja merta sijaitsee upea Skeittipuisto-pumptrack. Skeittiparkista osa on suunnattu asfalttisena aloittelijatasoisille käyttäjille temppujen harjoitteluun ja täysbetoninen osio antaa mahdollisuudet harjoitella lajia, vaikka olympiatasolle saakka.
Kappale Suomen kauneinta saaristoa on tällä reitillä ulottuvillasi ilman venettä tai huolta lautta-aikatauluista - tämän takaa saarten lomitse rakennettu tie. Hurauta koko 50 kilometrin mittainen reitti yhtä soittoa tai nautiskele saariston tunnelmasta pitkän kaavan mukaan. Velhoveden Rengastie vie sinut Uudenkaupungin pohjoiseen saaristoon, Makeanvedenaltaan ympäri.
Tiistaisin on kesän ajan tarjolla suviuintia Metsälehdon saunalla klo 18-20. Sauna on tilava ja antaa hyvät löylyt. Laiturilta on mukava pulahtaa veteen, mutta rannasta pääsee veteen myös suoraan. Pukuhuoneet ovat käytössä niin naisille kuin miehillekin. Uinti on maksullinen.
Haimion vapaasaunalla on suviuintia päivittäin. Vapaasauna on kaikille avoin ja se sijaitsee yleisen uimarannan yhteydessä. Ensimmäinen saunoja lämmittää saunan. Saunaa hoitaa ja ylläpitää Kalannin Jokisivun nuorisoseura ry. Vapaaehtoinen saunamaksu.
Ulos luontoon
Luonnosta pääsee nauttimaan esimerkiksi Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa. Keskusta-alueella sijaitsee lintujärvenäkin tunnettu Hiunjärvi luontopolkuineen ja laavuineen. Kasarminlahden esteettömälle ulkoilureitille ja lintulavalle pääset patikoimaan vaikkapa urheilukentän pysäköintialueelta. Reitin läheisyydestä löytyy myös laavu. Korsaaressa sijaitseva Oinassaaren laavu on myös mukava retkikohde. Matkaa Uudenkaupungin keskustasta tulee noin 18 kilometriä Lepäisten suuntaan. Reppuun mukaan grillattavaa ja menoksi!
Herkullisiin hetkiin
Ruoka on Uudessakaupungissa maittavaa ja on tarjolla monissa erityylisissä ravintoloissa ja kahviloissa. Ravintolat tukevat lähituotantoa, joten lautaselta löytyy aina myös paikallisten tuottajien antimia. Ajoittain ravintoloissa on myös ohjelmaa.
Pakkahuoneen terassin After Work-perjantaissa 30.8. kuullaan Sanna Arellia.
Bar M´Ukissa la 31.8. alkaen klo 22 DJ tanssittaa aamuyöhön klo 04 asti.
Bistro Bayn BB-livessä la 31.8. klo 18–03.30 UKIBIZA Dj-kokoonpano ja la 31.8. klo 21 RUMA LIVE, Suomi reggae.
Hotelli Aquariuksessa ja yökerho Night Club Glowssa, joka on avoinna ensimmäistä kertaa, on la 31.8. koko talon bileet klo 04 asti. Ovet aukeavat klo 20 ja klo 23 lavalle nousevat Roope Salminen & Koirat.
Ravintola Captain´s Makasiinissa viihdyttävät la 31.8. klo 19–22 Kalle & Susse ja la 31.8. klo 22.30–0.00 Dinturist. Ravintola Luoteen terassilla esiintyy la 31.8. klo 22 Covernautti.
Ravintola Wikussa musisoi la 31.8. klo 23 King Drapes ja Santtioranta Campingin musalauantaissa 31.8. esiintyy Luca Sturniolo.
Elokuvien ystäville on tarjolla Suomen vanhimpiin lukeutuvan, tänä vuonna 100-vuotta täyttäneen elokuvateatteri Kuvalan ohjelmisto, johon pääset tutustumaan Kuvalan omilta nettisivuilta ja josta liput voi myös ostaa ennakkoon.
Lisätietoja näistä ja lisää tapahtumia löydät alla olevasta linkistä.
Uudessakaupungissa tapahtuu - Menovinkit 26.8.-1.9.2024