hylkyretket

Hylkyretket pienryhmille tilauksesta

Monia myrskyisiäkin merimatkoja nähneiden alusten hylyt saavat mielikuvituksen laukkaamaan.

Mikäpä olisikaan mukavampi tapa viettää kesäpäivää vaikkapa lasten kanssa kuin mielenkiintoinen retki hylkyjen maailmaan?

Retkellä tutkaillaan pohjaan painuneita eilispäivän merialuksia sekä veneestä että pinnan alta viistokaikuluotaimella. Veneenä toimii erityisesti sukellus- ja snorklauskäyttöön suunniteltu retkivene. Uudenkaupungin Sukelluskeskuksen järjestämien retkien hylkykohteet ovat taustoiltaan monipuolisia.

− Eräs kohteistamme on vuonna 1917 Yhdysvaltojen Oregonissa valmistunut 75-metrinen Odine, joka toi ensimmäisen maailmansodan aikana amerikkalaisia sotilaita Euroopan rintamille. Mukana on myös talvisodan aikana kovia kokenut nelimastoinen moottorikaljaasi Tiira, joka rakennettiin Raahessa vuonna 1921, Sauli Lalla kertoo.

Jännittäviä tarinoita on siis varmasti luvassa. Tutkimusretket soveltuvat hyvin kaikille hylyistä ja niiden historiasta kiinnostuneille.

− Retkiä järjestetään pienryhmille tilauksen mukaan, eikä niillä tarvitse osata sukeltaa. Rohkeasti vain kaikki mukaan! Lalla kehottaa.

Maksimissaa osallistujia voi olla 12 henkilöä. Lähtö retkille on Uudelta-Möljältä, Saaristolaivojen venepaikkojen edustalta tai sopimuksen mukaan.
 

info [at] divecenter.fi

Jaa:

facebook twitterbird

Pienryhmille tilauksesta, maks. 12 henkilöä.

Hinta 360 €/retki/ryhmä.

Tiedustelut ja varaukset: puh. 0440 906371/Sauli Lalla

banneri_zupticket_pieni_1140x134.png