Crusell kollaasi

Crusell-viikko

Oodeja ilolle, suuria tunteita ja musiikin mestareita!

Pienestä, klarinetinsoittajien mestarikurssin sisältävästä musiikkileiristä on ajan myötä kasvanut kansainvälisesti tunnettu, yksi harvoista puupuhaltimiin keskittyneistä musiikkifestivaaleista.

Musiikkiviikolla juhlitaan Ludwig van Beethovenia, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 250 vuotta. Viikon teemana on ”Oodi ilolle” ja ohjelmassa kuullaan Beethovenin hienoimpia kamarimusiikkiteoksia, myös alkuperäissoittimin esitettyinä.

Viikon avaus on perinteiseen tapaan Uudenkaupungin torilla lauantaina 25.7. klo 12.00. Tällöin erityisesti uudempaan ranskalaiseen torwimusiikkiin erikoistunut espoolainen teekkaripalokuntaorkesteri Retuperän WBK suorittaa musiikillisen sammutusnäytöksen, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi - tai kuivaksi. Lauantaina on lisäksi mahdollisuus lähteä nauttimaan Uudenkaupungin saariston upeista merimaisemista Crusell-risteilylle M/S Kerttu-aluksella. Risteilyn aikana nautitaan pientä purtavaa tunnelmaan sopivan musiikin kera.

Viikon aikana kuullaan päivittäin useita korkeatasoisia kirkkokonsertteja Uudenkaupungin kirkoissa. Viikon pääkonsertissa esiintyy Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri yhdessä Crusell-viikon solistien kanssa.

Viikon nimikkosäveltäjän Bernhard Henrik Crusellin musiikkia ja elämää esitellään draamallisessa Crusellin matkapäiväkirjat-konserttikokonaisuudessa.

Upeiden kirkkokonserttien ohella tarjolla on laaja kattaus kevyttä musiikkia. Vahvana tulkitsijana tunnettu Anna Erikssonin rohkeassa ”Jos minulla olisi sydän”-konsertissa kuullaan laulajan uran tunnetuimmat laulut sekä voimakkaita tulkintoja maailman klassikoista.

Show-menoon ja meininkiin puolestaan päästään, kun linnan juhlistakin tuttu Kaartin Combo-bileorkesteri valtaa estradin BBQ-teemaisessa illanvietossa Uudenkaupungin Golfravintolassa.

Kaupunkilaisten keskuudessa suosituksi noussutta Lyhtyjen yö -piknikkonserttia vietetään perinteisesti hämärtyvässä kesäillassa Vallimäen puistossa.

Crusell-viikon taiteellisena johtajana toimii Suomen Kansallisoopperan klarinetin äänenjohtaja Tuulia Ylönen.

 

 

 

 

 

Jaa:

facebook twitterbird

Rauhankatu 10 23500 Uusikaupunki

(matkailutoimisto)

Koronaepidemian vuoksi Crusell-viikko ei toteudu suunnitellussa laajuudessaan ja lipunmyynti viikon konsertteihin on keskeytetty. Pahoittelemme tilannetta ja ilmoitamme asiasta lisää lähipäivinä!

 

Lippuja myyvät Lippu.fi:n toimipisteet kautta maan ja Kirja-Vakka Uusikaupunki, Alinenkatu 25.

Lippu.fi puh. 0600 900 900 tai  www.lippu.fi