Ilmakuva Kaupunginlahdelta

Opasvälitys ja ohjelmapalveluita

Opasvälitys ja opastuskierrokset

Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10, sijaitsee torin laidalla, kaksikerroksisessa punaisessa kivitalossa vuodelta 1857. Rakennus on kaupungin entinen raatihuone. Matkailutoimistosta voit tilata Uudenkaupungin matkailuoppaat ry:n auktorisoidun oppaan palveluita. Räätälöimme asiakkaan toivomusten mukaisen ohjelman muutamasta tunnista vaikka pariksi päiväksi.

Museoviraston mukaan Uusikaupunki on yksi parhaiten säilyneistä empiretyylin puukaupungeista Suomessa. Opastetulla kierroksella kuullaan monenlaista tarinaa yli 400-vuotta vanhan meri- ja puutalokaupungin historiasta kuin aktiivisesta nykypäivästäkin. 

Opastuskierroksen voi tehdä monella tapaa; leppoisasti linja-autolla, kävellen keskustassa tai vaikkapa polkupyörällä. Rooliopastuskierroksen voi tehdä porvarisrouvan ja kirjakauppiaan Sanni Winterin tai Merimiehen muijan Elli Sjövallin seurassa. Teemakierroksia ovat Tie Uudenkaupungin rauhaan, Tarinoiden Kaupunginlahti, Uudenkaupungin seitsemän suurta paloa sekä opastettu Myllymäki-kierros. Uusimpana teemana on pimeään aikaan hyvin soveltuva kummituskierros: Uudenkaupungin Varjot – tarinoita elämästä ja kuolemasta. 

Opastusmaksut v. 2025

Arkisin 80 €/1. tunti, seuraavat 35 €/tunti. 
Sunnuntaisin 90 €/1. tunti, seuraavat 40 €/tunti. 

Opastuskielet : suomi, ruotsi, englanti ja viro sekä mainio Uudenkaupungin murre 
Kielitaitolisä: 10 €/tunti/kieli
Kielilisä peritään, mikäli opastetaan samanaikaisesti useammalla kielellä tai muulla kuin oppaan äidinkielellä.
Rooliopastuslisä: 10 €/tunti

Peruutushinta. Peruutus on tehtävä kaksi päivää ennen opastusta. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin, veloitetaan yhden tunnin opastushinta korvauksena. 

Järjestelypalkkio: 15 €/ryhmä sis. opastuksen, tilausvahvistuksen ja laskutuksen jälkikäteen. 
25 €/ryhmä sis. opastuksen lisäksi myös mahdollisen muun ohjelman varauksen (ruokailut, kahvit, museot, nähtävyyskohteet ym.), tilausvahvistuksen sekä laskutuksen jälkikäteen.
 

Opastetut kävelykierrokset

Uudenkaupungin matkailuoppaiden opastetuista kävelykierroksista löydät lisätietoja täältä.

Ohjelmapaketit

Matkailutoimisto järjestää ryhmille tilauksesta räätälöityjä ohjelmia, joihin kuuluvat tarvittaessa opastukset, ruokailut, kahvit, nähtävyyskohteet, ostosmahdollisuudet ym. mielenkiintoiset käyntikohteet. Tilattavia paketteja ovat mm. ”Puutalokaupungin erikoisuudet”, ”Unelmien Pilvilinna”, "Merikaupungista majakkasaarelle" sekä "Hauska päivä Velhoveden rengastiellä". Ohjelmapakettiehdotuksiin voi tutustua netissä: Retkipaketteja ryhmille Uudessakaupungissa.

Paketteja voit tilata sellaisenaan tai ne voivat olla virikkeinä räätälöityjen kokonaisuuksien suunnittelussa. Ota yhteyttä kaupungin matkailutoimistoon, niin teemme sinulle ja ryhmällesi toiveittenne mukaisen ohjelman. 

Tulkkan käymä — tääl teit oroteta!

 

 

 

 

Share:

facebook twitterbird

Rauhankatu 10, Uusikaupunki

Opastuksia ja ohjelmia voi tilata matkailutoimistosta, Rauhankatu 10 puh. 050 420 5333 tai matkailu@uusikaupunki.fi